Aamulla tuuli oli tosi kova, mutta ei satanut. Mûmakista oli mukavaa yrittää pysyä jaloillaan, kun tuuli painoi vastaan. Toisella aamulenkillä haettiin tosi hyvälle tuoksuvat matot sisään. Mûmak odotti taas kiltisti oven ulkopuolella. Sen sijaan iltapäivällä, kun kävin kaupassa ja jätin Mûmakin kiinni puuhun, se ei ainakaan äänettömästi odottanut. Kiljui ja karjui täysillä. Mutta lopetti heti, kun näki minut. Tätä yksijäämistä täytyy vielä harjoitella ehkä.

En käynyt ruokatunnilla kotona vaan Hennan kanssa syömässä. Lähdin vähän etuajassa töistä, kun kaikki muut lähtivät lomalle ja tietenkin hyvin etuajassa. Kävin hakemassa Itiksestä uuden fillarin, jonka sitten varovasti ajoin kotiin. Uusi pyörä vaatii aina harjoittelua.

Kun tulin kotiin, luulin kuulleeni Mûmakin ääntä. Seisoin hiljaa oven takana ja eikös vain sieltä alkanut kuulua ininää. Kävelin alaspäin ja Mûmak yltyi haukkumaankin. Kun tulin uudestaan ylös, oli oven takana hiljaista, joten pääsin sisälle. Ulosmennessä törmäsin naapuriin ja hän kyllä vakuutti, ettei Mûmak hauku yksinollessaan. Voihan se olla, että tunnisti askeleeni ja hermostui siitä, kun meninkin pois. Pääasia kuitenkin, ettei kuvittele huutamalla saavansa minua paikalle.

Kotiin tultua käytiin Mûmakin kanssa tietenkin lenkillä. Nyt ei ollut sisällä pökäleitä, joten oli syytä lähteä heti ulos. Pari pentuakin tavattiin. Toisen kanssa leikki olisi sujunut, mutta heidän piti mennä yhteislenkille tuttunsa kanssa. Sen sijaan toinen, joka oli vain parikuukautinen, pelkäsi vähän Mûmakia, joka liian innostuneena kävi päälle. Mentiinkin sitten koirapuistoon leikkikavereiden toivossa. Siellä ei ollut ketään, mutta melko pian portista tuli kolmevuotias colliepystykorvasekoitus, joka olisi mieluusti leikkinyt Mûmakin kanssa. Kokoero kuitenkin koitui kohtaloksi. Mûmak kellahti pari kertaa selälleen ja huusi sellaisen vaikuttavan kimeän, kovan lunnikoirakiljaisun, jonka jälkeen leikit loppuivat. Toinen koira poistuikin sitten pian muualle. Ja mekin tultiin kotiin syömään.

Koska oli kaunis ilma ja iltaa jäljellä, päätin, että lähdetään taas bussi-metroajelulle. Olin ensin ajatellut taas Itäkeskusta, mutta huristettiinkin sitten Vuosaareen. Matkustus sujui hyvin ja Vuosaaressakin Mûmak viihtyi.

Tämä ei taida ihan kelvata todisteeksi siitä, että todella oltiin Vuosaaressa, joten tässä vähän laajemmin metroasemaa ja kauppakeskus Columbusta.

Ja vielä todisteeksi Vuosaaren maamerkki eli Suomen korkein asuintalo Cirrus.  Ellette usko, verratkaa kuvaa Wikipediaan 

http://fi.wikipedia.org/wiki/Vuosaaren_tornitalo

  

Näistä Mûmakin kootuista seikkailuista rupeaa tulemaan mieleen Amélie elokuvan puutarhatonttu, joka tosin seikkaili useammassa maassa, mutta samalla tavalla todisti seikkailunsa kuvilla, joissa seistä tökötti jonkin nähtävyyden vieressä.

Kaikesta mukavuudesta huolimatta reissu oli tietenkin väsyttävä, joten Mûmak on taas nukkumassa. Ja minäkin menen kohta.