Taas heräsin ihan kohtuuttoman aikaisin. Mûmakin kanssa lenkkeiltiin ennen auringonnousua. Kylmää oli, mutta ihan mukava kävellä töihin. Aurinko nousi, linnut lauloivat ja lehmänlanta haisi vahvasti. Se on tämän navetan läheisyyden puolia, se usein kaikkea hallitseva lannanhaju.

Siellä se navetta siintää.

Viikin ekokaupunki on rakennettu kaikenlaisten kokeilujen ja teorioiden varaan. On puusta tehtyjä pienkerrostaloja, aurinkolämmitystä, palstaviljelyä ja etenkin ahdasta rakentamista. Teoriassa toki kannatan sitä, että asutus keskitetään pienelle alueella ja jätetään ympärille paljon luontoa. Minä en kyllä tykkäisi asua niin, että naapurin ikkunasta näkee sisään. Kerrostalossa sentään on oma rauha. Olen ollut tosi tyytyväinen tähän nykyiseen asuinympäristööni, kun on paljon tilaa kerrostalojen välillä. Olen kovin naivisti ajatellut, ettei niihin väleihin uutta rakenneta. Mutta joku päivä sitten luin lehdestä sellaisen uuden loistavan ajatuksen, että vanhojen vakiintuneiden kerrostaloalueiden keskelle rakennetaan uusia taloja, jotta vanhoiksi tulleet asukkaat voivat muuttaa samassa pihapiirissä sopivampiin asuntoihin. Kauhea tulevaisuuden kuva, mutta sitä ei kannata surra. Näkee, jos näkee. Surraan sitten, jos on tarvis.

Haluttu asuinalua ihan työpaikkani nurkalla. Jotkut ovat jopa onnellisia, kun työpaikkaa voi katsella keittiön ikkunasta aamukahvilla.

Olet Viikin eoalueella. Tämä lampi ei ole tarkoitettu koirien uittamiseen eikä mattojen tai autojen pesuun. Nauti puhtaasta luonnosta.

Näin lukee kyltissä ja puutaloissa asuu onnellisia ihmisiä, joten kaikki on hyvin.

Illalla kävin ratsastamassa Einolla. Oli taas ihan mukavaa. Mûmak odotti ja oli innoissaan, kun palasin. Nortin kanssa ei ollut koskaan huono omatunto, koska Nortti oli niin itsenäinen, itsepäinen ja äksy. Mûmak on niin kiltti ja söpö ja vähään tyytyväinen, että sen kanssa tulee helposti huono omatunto.