Kovasti ihmiset ovat jaksaneet innostua tästä kesän tulosta. Kyllä minäkin tästä innostun, kunhan tämä omituinen väsymys hellittää taas. Ja tokihan minä tykkään elämän helppoudesta näin lämpimänä vuodenaikana. Ja kaunista on kaikkialla. Etenkin näin alkukesästä luonto on niin täynnä uutta raikasta elämää. Ilokseen tuolla ulkona on ...jos vain jaksaa.

Kesäkoira Mûmak jaksaa. On ihan täynnä intoa koko ajan.

Ratsastamaan en tänään mennyt vaan olin Roosan kanssa. Siitäkin nyt tuli vähän haikea mieli, kun en ensi syksyksi ota vakituista viikkotuntia. En ole enää osa mitään ratsastusporukkaa. En kuulu joukkoon. Enkä enää tällä kaudella pääse tallille, joten ikäänkuin vain liukenen pois. Sinne on tullut uusi hevonenkin, jonka olisin mielelläni nähnyt. Mutta kaikkea ei voi saada tässäkään elämässä.

Roosa ja Mûmak tulivat loistavasti toimeen keskenään. Mûmak vähän näytti siltä, että mitä sinä meidän juttuihin sotkeudut.

Sitten vasta olikin mukavaa, kun mentiin viemään Mûmakia iltapissalle. Roosa seurasi koko ajan Mûmakin perässä ja huolehti, että tuleehan Mûmak ja eihän se vain eksy.

Laitetaan nyt vielä tänne loppuun yksi söpö kuva, kun menee niin murheiseksi valitusvirreksi nykyisin nämä raporttini. Ei mikään ruusu mutta kukka kumminkin.