Tulihan sitä lunta vaikkei silloin, kun luvattiin, eikä niin paljon kuin luvattiin. Mûmakista oli taas ensi alkuun aika jännää tuo lumi. Oli jo ehtinyt tottua sulaan maahan tässä välillä. Mutta mukavaahan se toki oli.

Minä vietin päivän keskustassa. Ensin englannin kurssilla, joka oli taas erinomainen ja sitten iltapäivällä oli vaalivalvojavalmennusta. Väliin jäi niin vähän aikaa, ettei ollut toiveitakaan ehtiä käydä työpaikalla kääntymässä, etenkään jos aikoi syödä. Tarkoitukseni oli käydä syömässä ja vähän kaupoissa sen jälkeen, kun kerrankin pääsin keskustaan. Mutta Mûmak oksensi aamulla ja minä olen yliherkkä lunnikoirien mahanpuruille. Se Nortin sairastaminen oli sen verran rankkaa, etten kyllä sitä enää halua kokea. Muiden koirien kohdallahan olen aina ollut ja olen edelleenkin sitä mieltä, että koirien elämään kuuluu oksentelu silloin tällöin. No, kun kerran olen yliherkkä, jätin syömisen ja tulin Mûmakia katsomaan. Ei sillä mitään hätää ollut. Vein sen kuitenkin ulos, kun kerran olin kotona. Ja heti tavattiin uusi nelikuinen tuttavuus, jonka kanssa vähän piti painia.

Kun sitten jatkettiin matkaa, Mûmak huomasi puussa tikan. Lintukoiran piti tietenkin jäädä sitä tarkkailemaan.

Sen verran aikaa viepää tämä tikan silmälläpito oli, että piti oikein hankeen istahtaa tuijottamaan, ettei lintu nyt vain salaa karkaa.

Lähti se tikka sitten aikanaan muualla ja Mûmak pääsi tutkailemaan, mitä sinne hangen alle nyt oli piilotettu. Hajuja oli paljon ja kaikenlaista jemmattavaakin löytyi. Sanoin kyllä, että siellähän ne hangen alla jo ovat piilossa. Mitä niitä esiin kaivamaan. Mutta Mûmak oli sitä mieltä, että huonosti piilotettu. Hän tekee sen paremmin.

Jemmailu ei kuitenkaan ollut ainoa huvitus vaan juoksutreeneillekin jäi aikaa.

Siellä se minun potilaani porhalsi kuin höyryjuna. Hyppi ja kieri välillä ja kävi ajoittain nykimässä rukkasiani. Kait minunkin olisi pitänyt sen mielestä juosta.

Sinänsä ei ole mikään ihme vaikka olisi vähän mahaa kipristellytkin. Oli eilen syönyt kuivamustekynää enemmän tai vähemmän. Se ei ehkä ole kovin hyvin sulavaa ruokaa. Mûmak on hankala, kun se noilla pitkillä jaloillaan saa varastetuksi tavaroita tosi ylhäältä, jos on kyllin mielenkiintoinen yritettävä. Lisäksi tuntuu, että se saa myös tarpeen tullen venytetyksi keskikroppaansa tavallista pitemmäksi.

Nyt taas nukkuu uupuneena ja tyytyväisenä tuossa jalkojen juuressa.