Ei kovin toiveikkaalta vaikuta. Mitään en oikeastaan saa mitään aikaan. Onneksi Mûmak kunnostautuu koko ajan. Esimerkiksi aamulla töihin lähtiessä laitoin kenkiä jalkaan.  Mûmak siinä minussa kiinni koko ajan touhusi ja touhusi vaikka kuinka komensin. Luulin, että se yrittää purra kengännauhoja. Lähti sitten lopulta pois. Kun sain puetuksi, huomasin, että Mûmakilla on taas jotain jäystettävää suussa. Luulin, että se on pieni kivi, joita kengissä tulee lattialle. Niitä Mûmak yleensä nappailee. Kaivoin suusta metallinvärisen pienen, hyvin pienen suorakaiteen muotoisen nupin, jossa oli piikki toisella puolen. Ihmettelin, että, mistähän tuo nyt on. Näytti jotenkin tekniseltä. Oli selvästi jonkin osa, mutta minä ihmeen. Asia selvisi kun yritin laittaa rannekellon näyttöä päälle. Mûmak oli  askarrellut kellosta irti sen nupin, jolla siirrytään näytöstä toiseen. Pidän sykemittarin kelloa, joten siinä on vaikka mitä näyttöjä. Laitoin nupin takaisin, mutta tuskinpa se kovin kauan siinä kestää. Että kivat sulle Mûmak.

Sumuinen aamu ja aamupäivä oli, mutta iltaa kohti kirkastui. Kaunista ja etenkin lämmintä oli, kun lenkkeiltiin.

Lenkin jälkeen sitten taas sisustettiin. Billyä vaihteeksi kasattiin. Mûmakin suosiollisella avustuksella.

Billy on kasassa ja Lack myös. Sitä on yhdessä tässä ihailtu illan mittaan. Jonkun pitäisi vielä siirtää kirjat siihen. (tämä on lavastettu kuva, Mûmak ei sentään hypi pöydillä)

Nyt Mûmak makaa tuossa vieressä tyytyväisenä ja paljosta sisustamisesta uupuneena. Millaistahan se olisi kasata hyllyjä tai ylipäätänsä tehdä jotain kotitöitä ilman apuria?

Jos aamu oli sumuinen, oli ilta sitten sininen. Nyt on kyllä jo sysipimeä.

Minulla on jo pari päivää ollut sellainen tunne, että on perjantai ja vapaa viikonloppu edessä. Miltähän se huomenna tuntuu, kun on oikeasti perjantai. Tosin mitään vapaata viikonloppua ei ole vaan yllättäin englannin kurssia.