Heräsin keskellä yötä siihen, että Mûmak oksensi vieressäni.  Ei nyt ihan sellainen herätys, mitä olisin toivonut. Oli oksentanut sänkyyn kahteen paikkaan, toinen oli vähän kauempana ja toinen ihan minun vieressä. En ilmeisesti ollut herännyt tarpeeksi vikkelään, joten Mûmak tuli lähemmäksi, jotta kuulisin, miten paha olo hänellä on.  Ja kun siitä sitten kömmin ylös, niin lattialla oli vielä isompi läjä. Kaikki oli sulamatonta nappulaa. Miten siitä niin isoja kasoja saakin aikaan. Positiivista oli se, että sängyssä olevat olivat sängynpeiton päällä, eivätkä olleet imeytyneet sen läpi. Pesinkin juuri viime viikonloppuna pitkästä aikaa sen sänkypeiton. Taidanpa mennä ensi viikonloppunakin pyykille. Nyt vain siirsin peiton parvekkeelle, kun olin ensin raapinut siitä roippeet pois. Ja sitten vain jatkettiin nukkumista, eikä aamulla Mûmakissa näyttänyt olevan sen kummempaa vikaa. Tosin ruokaa en antanut.

Aamulenkillä kuljettiin naapuritalon ohi. Siellä on iso remontti menossa. Aamulla jo Mûmak tuli valittamaan, kun remonttimiehet ilmaantuivat möykkäämään. Minä sain Thomakselta koirien pelkoja käsittelevän esitteen samalla, kun sain sen dapin. Esitteessä sanottiin, ettei koirien peloista saa välittää yhtään, etteivät ne saa vauhkoudestaan palkinnoksi omistajan huomionosoituksia. Olen nyt noudattanut sitä eli jatkan vain omiani, enkä edes vilkaise, kun Mûmak ulisee ja vapisee kauhusta vieressä. Ja se tuntuu toimivan. Ilmeisesti koira oikeasti tuumii, ettei tässä voi olla mitään hätää, kun kerran tuo pomotyyppi ei edes huomaa mitään.

Naapuritalossa on menossa tuollainen isompi remontti, jossa porraskäytävän seinätkin revitään auki. Siitä tulee meteliä, mutta Mûmak vain katselee toiseen suuntaan ihan tyynenä. Joten ehkä tässä on toivoa.

Pitkän työpäivän jälkeen mentiin koirakouluun. Minulla on aina ollut koiria ja monenlaisia koiria, mutta ikinä en ole niitä kouluun vienyt. Nyt sitten sekin ihme tapahtui. Ja eikös vain Mûmak melkein heti ruvennut käyttäytymään kuin mallioppilas konsaan. Onkohan sillä joku ylikehittynyt velvollisuusvietti.

Koirien piti ottaa kontaktia tuollaiseen pallopäiseen keppiin, jonka nimitystä en muista. Mutta kuten näette: Kyllä Mûmak ottaa kontaktia niin, että silmät menee kieroon. Sitten annettiin naksautus naksauttimesta, jota minulla ei ole ja jota en todellakaan hanki, oli miten tehokas vain ja siihen päälle namupala. Mûmak oppi namupalajutun alta aikayksikön. Ongelmana on tulevaisuudessa ehkä se, että äkkiä se kyllästyikin. Kotimatkalla vielä otti namupalat suuhun, mutta tiputti ne sitten maahan. Minun siis pitäisi alati keksiä uusia namupaloja, jotta mielenkiinto säilyisi.

Mutta tosi nopeasti Mûmak oppi homman juonen. Ensi alkuunhan se oli ihan täpinöissään, että näin monta uutta tuttua. Jesss!!! Mutta sitten totesi, ettei nyt näiden luokse pääse kuitenkaan, joten keskittyi niihin nameihin. Keskittyi niin hyvin, että tauollakin vain katseli muualle. Mukavaa oli se, että siellä oli muitakin höslökoiria. Oli siellä niitä koulutettujakin. Me nyt sitten käydään täällä kerran viikossa ja katsotaan, mihin päästään eli missä vaiheessa Mûmak kyllästyy.