Aamulenkin jälkeen pojat odottavat ruokaa. Käskystä istuvat, menevät maahan ja huitovat tassulla sinne päin, jos käsky kuuluu "anna kättä". Aamupalalle riittää vallan mainiosti istuminen. Ja käskystä "ota" painuvat yhtä jalkaa omille kupeilleen.

Hyvin tietävät järjestyksen, eivätkä yritäkään toistensa apajille vaikka mieli tietenkin tekisi. Toisen kupissa on aina parempaa. Syövät eri sapuskoita.

Lenkillä yleensä kulkevat suhteellisen rinnakkain. Harvoin narut mitenkään sotkeentuvat. Joskus vaihdan kädestä toiseen, jos kulkevat vaihteeksi eri puolilla.

Samat haisut on tsekattava ja jos toinen pysähtyy, pitää toisenkin tarkistaa, onko siellä jotain kivaa.

Mutta joskus voi merkkailla vähän eri paikkojakin.

Mutta kyllä yleensä toinen juoksee katsomaan, että minkästakia kamu nosti jalkaa.

Vaikka enimmäkseen rintarinnan kuljetaankin, pitää molempien välillä ottaa omia syrjähyppyjä.

Tänään Jawa intoutui enemmän lumileikeistä.

.

Kaivaahan se aina naamansa lumeen, mutta nyt oikein piehtaroi ja punki.

Naru nenällä ei näyttänyt haittaavan etenemistä yhtään.

Kun Jawa ei innostunut kaivamaan myyriä esille, yritti Mûmak paikata puutteen kaivautumalla hankeen.

Tosin siinä, kun Jawa selvästi kuulee jotain hangen alta ja yrittää päämäärätietoisesti päästä oikeaan kohtaaan, Mûmak lähinnä vain sählää.

Mutta eipä tuo tunnu haittaavan.

Päivällä hetken aikaa näytti jopa siltä, että aurinko paistaa. Minä olen tässä särkylääkkeiden voimalla viettänyt sairispäivää. Meni viime yökin hyvin vähillä unilla. Mutta eiköhän ensi yönä taas nukuta. Otan troppia varmuuden välttämiseksi.

Jawa lähti viikonlopuksi kotiinsa, mutta ennen lähtöä pojat ehtivät vielä keskustella luun pätkästä.

Mûmak oli vähän sitä mieltä, että minun pitäisi auttaa häntä. Sanoin vain, että kun Jawa lähtee, kaikki luut ovat sinun. Mutta eihän se sitten enää luista välittänyt, kun ei ollut kilpailua.