Aamulla taas heräsin hyvissä ajoin ja hyvissä ajoin käytiin lenkilläkin. Mûmak tykkäsi, kun oli helppo tassuttaa hangen päällä.

Mutta sitten jatkossa Mûmakilla oli paljonkin huomautettavaa. Lähdettiin nimittäin reissaamaan. Aluksihan Mûmak oli tyytyväinen, kun pääsi mukaan. Mutta jo metrossa alkoi hyperventilaatio saada tilaa. Rautatieasema kaikkine kaikuvine äänineen oli aika kammottava. Ja junassa läähätys jatkui niin, että kieli meinasi venyä polviin

Pientä rauhoittumista tuli välillä, kun piti seurata junaan tulijoita.

Mutta sitten taas vain kieli roikkumaan.

Junassa käväisi kesken matkan myös toinen koira, joka vähän piristi elämää, mutta muuten ei junailu tuntunut Mûmakista lempitouhulta. Hyvinkään asemalla oli jo parempaa, kun pääsi vähän merkkailemaan ja tuulia haistelemaan. Ja taksimatkakin oli näpsän lyhyt ja sitten oltiinkin perillä.

Mutta vieras paikka ja vieraat äänet aiheuttivat välillä pientä hermostumista vaikka seura olikin mukavaa.

Ja se vasta olikin mukavaa, kun päästiin ihan uusiin maisemiin lenkille.

Sen jälkeen oli hyvä ottaa pienet tirsat.

Mutta vain ihan pienet, koska piti tarkkaan huolehtia, ettei tule unohdetuksi, kun joskus lähdetään kotiin päin. Ja niitä ääniäkin piti välillä käydä tarkistamassa, että mistä ne tulee.

Matka kotiinpäin sujui ensin bussilla ja sitten junalla.

Juna oli edelleen aika hermostuttava, vaikka syliinkin pääsi ja herkkujakin sai.

Sen sijaan metrossa meni jo hyvin tottuneesti ja sujuvasti. Herkut maistuivat, eikä yhtään vapisuttanut. Aamulla jäi namit lattialle, kun leuat vapisivat niin, ettei syömään kyennyt. Metron jälkeen mentiin vielä bussilla pari pysäkinväliä. Kun kotiuduttiin, Mûmak petasi sängyn ja vaipui uneen ennen kuin minä ehdin takkia riisua.

Rankka päivä taisi olla.