Tämä pahuksen vuodatus hukkasi valmiin kirjoituksen ja nyt pitäisi muistaa, mitä löpisin. Mûmakista ainakin totesin, että se on ollut viime aikoina tosi hilpeä ja hyväntuulinen. Riehakas suorastaan taas tänäänkin. Mutta on myös oppinut hillitsemään itseään, kun ilmoitan, että nyt voisi riittää. Aika harvoinhan minä kuitenkaan ilmoitan niin, koska on Mûmakia tosi kiva katsella, kun se peuhaa sydämensä pohjasta.

Kakkapussien menekki, joka välillä nousi melkoisiin lukemiin, on vähenemään päin, sillä Mûmak hakeutuu nykyisin hyvin usein tiheisiin pensaikkoihin. Ei todellakaan tule mieleen lähteä johonkin pensaikkojen juurelle rymyämään ja kakkoja keräilemään. Niin innokas en minäkään ole.

Töistä ei ole mitään sanottavaa. Töiden jälkeen menin taas leikkimään mummoa. Oltiin ekaa kertaa Ennin kanssa ihan kahdestaan. Täysin putkeen se ei mennyt, sillä Enni itki aika paljon. On kuulemma taas viime aikoina muutenkin itkeskellyt. Luulen kuitenkin, että ainakin osittain kaipasi tuttuja kasvoja, sillä rauhoittui, rupesi lörpöttelemään ja jopa nauramaan, kun tajusin jumittua peilin eteen. Ei Enni nyt sitä ennenkään koko aikaa itkenyt.

Ja tietenkin, kun äiti tuli, kaikki muuttui heti paremmaksi.

Minä taas olen nyt niin väsynyt, että menen kuuta katselemaan tuonne sänkyyn. Vaikka voi kyllä käydä niinkin, etten paljon ehdi katsella ennen nukahtamista. Eikähän tuo kuu vielä ole edes täysi.