Minä, helsinkiläinen luontoihminen, näin tänään ekat citykanini. Kamera oli toisaalla silloin, joten kuvaa ei ole todisteeksi. Mutta tuskin kukaan sanaani epäilee, koska koko Suomi tietää, että Helsingissä on kaneja niin paljon, että niihin kompastuu jatkuvasti. Oli ne söpöjä, sellaisia pieniä karvapalloja, tämän kesän poikasia. Tietenkin ne pitäisi hävittää, mutta enpä usko, että onnistuu.

Muuten päivä oli aika rasittava. Oltiin Kaapelitehtaalla pentunäyttelyssä Mûmakin kanssa. Henna ja Thomas olivat apuna ja tukena koko pitkän päivän. Suuri kiitos heille siitä. Pidämme Mûmakin kanssa huomisen tentin menestykselle kaikkia sormia ja varpaita pystyssä. Ja Mûmakillahan niitä riittää.  (ja täytyy vielä mainita, että kuvausolosuhteet olivat enemmän kuin kehnot, mutta katsokaa tunnelmaa älkää tekniikkaa)

Lähdimme matkaan hyvissä ajoin eli yhdeksän maissa aamulla. Halusin, että Mûmakille jää aikaa sopeutua ja rauhoittua kaikesta hälinästä. Hyvin se sopeutui. Itseasiassa oli suorastaan hämmästynyt, miten reipas, ulospäinsuuntautunut ja positiivinen Mûmak oli koko ajan. Senhän minä tiesin, että koirien kanssa se pärjää, mutta oli suorastaan rakastettava kaikille ihmisillekin. Yksi lunnikoiran omistajan sukulainenkin tuli hämmästelemään ja kyselemään, miten minulla voi olla tuollainen lunnikoira. Sanoi, että näyttää niin hyvinvoivalta ja sosiaaliselta luonteelta, että on vaikea uskoa, että on samaa rotua kuin hänen sukulaisensa arka ja syrjäänvetäytyvä koira. Sanoin, että onhan niillä ihan synnynnäisiäkin luonne-eroja, mutta että kyllä me on ihan ekasta päivästä treenattu kaikkea liikkumista, tungoksissa olemista ja uusien ihmisten ja eläinten kohtaamista. Ja kyllä täytyy myöntää, että tänään tuntui siltä, että kaikki se reissaaminen ja remuaminen on kannattanut. Sen verran helppoa Mûmakin kanssa oli.

Kaikenlaista karvankuluttajaa tavattiin.

Parasta oli, että joidenkin kanssa pääsi jopa vähän kuonottelemaan.

Kehässä Mûmak sitten veti pisteet kotiin. Mitään ennakkoharjoittautumistahan meillä ei ole ollut. Kaikenlaiset seuraamiset ja istumiset olivat ihan hakusessa. Hampaitaan Mûmak kyllä antoi katsella hyvin. Mutta se meidän kehän kiertäminen oli sitä sun tätä. Pieniä hetkiä onnistumisistakin oli löydettävissä. Laitan tähän sellaisen. Mitä niitä virheitä ikuistamaan.

Palkintoja saatiin ja ihan hyvät arvostelut. Mûmak voi ottaa tästä täysin kunnian itselleen.

pentunäyttely 8.11.09 Kaapelitehtaalla

Tuomari: Raija Savander

Hyvin miellyttävä 7 kk. Kaunis, ilmeikäs pää. Hyvät silmät & korvat. Hyvä niska & kaula. Hyvä etuosa. Hyvä rintakehä. Hyvät reidet & kintereet. Hyvät käpälät & varpaat. Kaunisvärinen oikeanlaatuinen karvapeite. Liikkuu mukavasti. Pentuluokka 1, KP, ROP.

Tottakai oli mukava saada positiivinen lausunto. Se kuitenkin tiesi, että jäätiin odottamaan isoa kehää vielä kolmeksi tunniksi. Käytiin siinä väliajalla kävelyllä ja kulutettiin aikaa.

Ryhmäkehässä ei sen kummemmin sijoituttu, mutta onpahan sitäkin sitten treenattu, jos jatkossa tarvitaan. Ryhmäkehässä minulla ei ollut mitään otetta Mûmakin asentoihin ja liikkumiseen, kun edessä ja takaa jaettiin parempia herkkupaloja kuin meidän omat, mutta löytyi sieltäkin joku hetki.

Sitten päästiin kotimatkalle, mutta ei sekään niin yksinkertainen ollut. Ruoholahdessa ehdittin metroon asettua, kun kuulutus kertoi, että Rautatientorilla on vesivahinko ja tällä metrolla pääsee, jos pääsee, korkeintaan Kamppiin. Siispä ulos ja ratikkaan. Mentiin väärään suuntaan menevään, mutta sen päättäri ja käännekohta olivat ihan lähellä, joten päätettiin vain istua odottamassa matkaa takaisinpäin. Onneksi niin, koska, kun tultiin Ruoholahden pysäkille, siellä seisoivat edelleen ne ihmiset, jotka siellä olivat silloinkin, kun me ratikkaan hypättiin. Huristeltiin Sörnäisiin ja siellä taas metroon. Nyt kuultiinkin metrossa, ettei Hakaniemen ja Ruoholahden asematkaan toimi, eikä siis mikään niiden välissä. (http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotimaa/uutinen.asp?id=1754185)

Mûmak nukkui jo ratikassa ja jatkoi nukkumista metrossa. Ja olin minäkin aika poikki.

Kotiin kun tultiin, Mûmak söi vähän ja kömpi nukkumaan. Palkintojaan katseli, että noidenko takia tässä on taas päivä oltu reissussa.

Valui sitten nukkumaan ajatellen evvk.

Nyt nukkuu ja kovasti unia näkee. Jalat vipattaa koko ajan. Varmaan treenaa sitä kehäkävelyä. Minä poksautan piccolokuoharin Mûmakin kunniaksi.