Aamulla tietenkin ulkoiltiin aamulenkillä, mutta sen jälkeen Mûmak ulkoili vielä parvekkeella taivasta katselemassa.

Jawaa kiinnosti luu enemmän kuin taivas, vaikka taivas olikin kauniin sininen aikaisin aamulla.

Hanhiparvet lensivät kaakattaen Viikin pelloille syömään.

Minä lähdin töihin ja koirapojat jäivät nukkumaan. Olivat kyllä päivän mittaan hereilläkin olleet. Oli sen verran tehokkaasti matot myllätty uuteen järjestykseen, kun tulin töistä kotiin. Otinkin sitten heti pojat ulkoilemaan ja purkamaan energiaa.

Metsissä ja kallioilla käveltiin. Paljon pidin poikia irti juoksemassa. Ja paljon pojat juoksivat sen reilun kahden ja puolen tunnin aikana, joka ulkona oltiin.

Ajoittain laitoin hihnat kiinni kuitenkin, jottei ketään häiritty. Mutta vähänpä siellä ketään liikuskeli. Aika rauhassa saatiin kiipeillä rantakallioilla.

Mûmakilla oli tietenkin koko ajan jotain piilotettavaa.

Kaunista oli lahdella. Paljon lintuja. Vesi aika alhaalla.

Komensin pojat poseeraamaan ja yllättäin se välillä onnistuikin hetkeksi.

Tässä molemmat ovat selvästi ottaneet uljaan vastatuuleen ilmeen.

Kun raskas kuvaussessio oli ohi, Jawan piti päästä rentoutumaan. Sehän ei ole niin tottunut tuohon salamavalojen räiskeeseen kuin Mûmak.

Kotiin tultua sitten tietenkin syötiin ja otettiin perinteiset parvekekohtaukset.

Taivas tummeni nopeasti ja värit vaihtuivat huimaa vauhtia.

Oli hentoa pinkkiä

tulenliekkien väristä punaoranssia

Ja lopuksi aika uhkaavaa tummanviolettia massaa.

Kun aurinko oli laskenut pysyteltiin sisällä. Mûmak söi vuorostaan luuta ja Jawa kerjäsi minulta herkkuja. Söin kikherneitä, jotka Jawan mielestä olivat jotain uskomatonta.