Viime yö oli vaikea. Tuo naisihminen, joka elää täällä kanssani ja luulee olevansa joku lauman Pomo, valvoi melkein koko yön Ifolorin seurassa. Ifolor on ilmeisesti joku sen nettituttu. Minä en millään meinnannut saada nukutuksi siinä naputusten ja klikkausten myrskyssä. Yritin vetää tyynyt korville päästäkseni edes jonkinlaiseen rauhaan.

Onneksi ihminenkin tarvitsee vähän unta, joten aamulla sain sitten nukkua edes hieman pitempään. Mutta heti, kun oli pikainen aamulenkki heitetty sama meno jatkui. Vasta puolilta päivin Ifolor meni pois. Minä yritin saada jotain huomiota, että vaikka ulos olisi lähdetty, mutta ei mitään vaikutusta. No, ruokaa sentään tarjoiltiin.

Voitteko muuten kuvitella, mitä "pomo" yhtenä päivänä sai päähänsä. Kasteli hyvät koirannappulat jollain kasvisliemellä!  Kohteliaana koirana minä söin ja teeskentelin tyytyväistä. Mutta kun se homma näytti vain jatkuvan, tein aika selväksi, että nappulat nappuloina ja vesi erikseen. Meni se sitten lopulta jakeluun. "Pomo" sanoi, että minun pitäisi saada lisää massaa. Sanonko jotain siitä, kenellä täällä on sitä massaa enemmän kuin omiksi tarpeiksi. Katsokaapa nyt ja sanokaa ihan rehellisesti, onko massassani muka jotain vikaa.

Onneksi Antti sitten tuli graduansa tekemään ja "pomon" piti keksiä jotain tekemistä muualla. Koska maa oli liian märkä kitkemiseen, tulikin yllätyspäätös, että mennään koirapuistoon. Minullehan se sopi. Yritän aina ohjata lenkkejä puiston suuntaan, mutta "pomo" on tosi kova vetämään, joten ei kovin usein onnistu. "Pomon" hihnakäyttäytymisessä olisi paljon parantamisen varaa. Sillä on ollut useita koiria aiemmin ja jotenkin se kuvittelee, että hän määrää, mihin mennään. Pitäisi oikein ajan kanssa yrittää kouluttaa sitä. Mutta en tiedä, onnistuisiko. Sanotaanhan, että vanha ihminen ei opi uusia temppuja.

Mutta siis koirapuistoon mentiin. Meillä on hieno puisto. Varmaan yksi hienoimmista, mitä yleensä on. Se näkyy tuolla kallion alapuolella, tuolla missä tuo koiranmallinen penkkikin on. Me asutaan tämän kallion yläpuolella ja miellellään käytetään oikopolkuna juuri tätä kallionrinnettä. Se täytyy tuon "pomon" kunniaksi sanoa, että se on noinkin vanhaksi ihmiseksi aika näppärä kallioilla liikkumaan. Ja liikkuu niillä mielellään. Varmaan vain haluaa näyttää, miten ketterä on vielä.

Koirapuistossa oli muutama tuttu koira, mutta ei ne oikein minusta innostuneet. Hugo on uros, joten siltä en paljon odottanut.

Ne kaksi muuta ovat narttuja. Ihan hyvänmakuisia narttuja ja hyväluonteisia myös. Antoivat rauhassa tutkia. Mutta ei niistä oikein seuraa ollut. Seisoskelivat vain tai makailivat.

Tosin tämä nuorempi oli hyvinkin innostavan tuntuinen, mutta ei siitäkään sen valmiimpaa tullut. Vähän kyllä tuoksahti sille, että pian voisi olla hyvinkin hyvä aika lähempään tuttavuuteen. Mutta siihen ei kannata paljon panostaa, koska ihmiset pitävät huolen, että sellaiset tytöt pysyvät poissa puistosta.

Koska leikkiseuraa ei löytynyt, tutkailin omin päin maisemia. Meillähän on kunnon ruohikkoa täällä puistossa. Hajut säilyvät siellä hyvin.

Lisäksi on näitä ihania sileitä kallioita ja isoja kivenlohkareita. Täällä päin on mukavan vaihtelevaa tämä maasto. Näin lunnikoiralle kalliot sopivat hyvin. Olen kuullut joidenkin pelkäävän, että koira voisi pudota jyrkänteeltä. Minun on vähän vaikea moiseen uskoa, mutta olenkin saanut harjoitella pienestä pitäen koko ajan tuota kiipeilyä ja tasapainon pitämistä. Ja tykkään kyllä kiipeillä myös aika jyrkillä rinteillä.

Metsääkin tähän puistoon mahtuu. Kunnon kuusikkoakin tuolla aidan vierellä. Siellä vain on yleensä niin pimeää, ettei tahdo kuvat onnistua. Ja näin kesäisin tuota "pomoa" kuulemma kiusaavat hirveästi kaikenlaiset itikat sun muut verenimijät. Ihan kivasti niitä näytti sen ympärillä tänäänkin pörräävän.

Kun toiset koirat lähtivät ruokaa laittamaan, huvitin vähän aikaa "pomoa" innostamalla sitä keppiä viskomaan. Se tuntee ihan liikuttavaa innostusta sellaiseen typerään peliin, että hän heittää kepin ja minä tuon sen takaisin. Voisi ilmeisesti jatkaa sitä loputtomiin. Oli kuulemma lapsenlapsensakin opettanut tuomaan palloa, jota hän pyörittää pitkin lattiaa. Ihmiset! Kuka niitä voisi ymmärtää?  Kun en jaksa yhtä ja samaa loputtomasti, katsoin parhaaksi piilottaa koko kepin pois näkyvistä. Onneksi tein niin, koska puistoon saapui uusi koira.

65-kiloinen rotweileruros asteli sisälle. Vähän "pomo" katseli, että mitähän tuostakin tulee. Mutta koska "pomo" on omituisen hälläväliä-tyyppi ollakseen naisihminen, se vain tarkkaili sivummalta. Minä tein tuttavuutta järkäleen kanssa. Ihan hyvin me pärjättiin. Juoksin vähän kauemmas välillä, mutta ei se jaksanut kovin pitkään ajaa takaa vaan jäi läähättämään paikalleen. Ymmärtäähän sen noilla massoilla. Varmaan "pomo" olisi tyytyväinen, jos minullakin olisi noin paljon sitä massaa. Ei valittaisi.

Leikkimään tuota rottista innostin ja kyllä se yrittikin se, minkä jaksoin. "Pomo" kysyi rottiksen omistajalta, että leikkiikö se yleensä. Omistaja pohdiskeli hetken ja totesi, ettei tiedä. "Täällä ei yleensä ole koiria, kun me käydään. Ja jos on, ne lähtevät pois." Me ei kyllä lähdetty. Rottis lähti jonkin ajan kuluttua.

Rottiksen poistututtua paikalle tuli kaksirotutypy, yhdeksänkuukautta unkarin paimenkoiraa ja jotain aavikkokoiraa. Tämä tyttö jaksoi juosta, joten päivän liikunta-annos tuli täyteen. Muuten mukava tyttö, mutta kuolasi ihan kohtuuttomasti. Minullakin tuossa selässä kuolaa.

Kun taas jäätiin yksin, päätti "pomo", että mennään kotiin. Minulle se sopi, koska liikuntaa oli tullut reippaasti. Lähtiessä huomasin tien vieressä jonkun ihan ylipienen tyypin. "Pomo" komensi, ettei siihen saa koskea. Oli kuulemma linnunpoikanen.

Aika onneton tapaus kaiken kaikkiaan, joten annoin olla. Ei taida linnunpojilla mennä nyt kovin lujaa. Iltalenkillä nimittäin törmättiin tyhjään pesään keskellä tietä. Miten lie siihen joutunut.

Linnunpojilla ei siis ole helppoa, mutta onneksi meillä lunnipojilla menee ihan hyvin. Minäkin olen kuin Obelix: En pelkää mitään muuta kuin sitä, että taivas putoaa niskaani.  Pomo ilmeisesti pelkää tosissaan sitä massakatoa. Sotki iltanappuloiden joukkoon paistijauhelihaa. Siis paistijauheliha on ok. Mutta arvatkaa, mikä homma oli nuolla se irti niistä nappuloista. Enemmänhän siihen kuluu energiaa kuin irti saa, kun jokaisen nappulan joutuu erikseen nuolemaan. Tietääköhän tuo  "pomo" mitään kaloreista tai energiasta ylipäätään.

Sovitaanko, ettei "pomolle" näistä jutuista mitään kerrota.