Ja Mûmak sitten panikoi ja herätti minut. Yritin teeskennellä nukkuvaa, mutta huomasi pahus, että olen hereillä. Siitä seurasi tietenkin entistä suurempi paniikki, kun kerran apukin oli hereillä. Ei hiljennyt millään. Ei se kovaa ääntä pidä, mutta nuku siinä, kun toinen ravaa ympäriinsä ahdistuneena ja pitää valitusta yllä. Kävin jääkaapista juustoa ja vedin koiran väkisin viereeni ja murustelin sen kitaan hitaasti juustoa. Rauhoittui, kun juustonhimo voitti myräkän pelon. Nukuttiinkin sitten taas pitkään. Se kyllä oli kunnon tuuli, joka paukutti ikkunoita ja ovia ja seiniä ja tanssitti tuota peltikattoa, joka on meidän yläpuolella. Muutaman kerran heräsin itsekin kovaan pamaukseen, joten ei ihme, jos Mûmak ei saanut nukutuksi. Useampi koirankusettajakin sanoi heränneensä vaikka ei se meteli koskaan yllä noissa alakerroksissa niihin sfääreihin kuin täällä lähellä pilviä. Onneksi tuo juustokonsti tepsi ainakin tällä kertaa Mûmakiin.

Vaikka nukuttiin pitkään, viima jatkui aamulenkin aikaankin. Mûmakin piti oikein silmät laittaa kiinni, kun tuuli puhalsi niin, että pikkukoira meinasi lentoon lähteä.

Taivaalla oli hurjannäköisiä pilviä, mutta eipä ne näin kuvassa näytä miltään.

Puista tuuli oli katkonut isompia ja pienempiä oksia.

Ja aurinkohan sieltä nousi paistaakseen koko päivän kauniisti.

Tavattiin tutun omistajan uusi hankinta, Mûmakin ikäinen narttu,

joka sai Mûmakin niskat vääntymään kummasti.

Päivä oli kaunis. Olisi ollut hyvä ulkoiluilma, mutta minulla on kiireisiä projekteja, joten lähinnä sisältä katseltiin. Käytiin me toki päivälenkillä pikaisesti auringon laskun aikoihin.

Mutta sitä laskua ihan vain sisältä katseltiin,

parvekkeelta

ja makkarin ikkunan läpi.

Oikein pyyhin kuononjäljet ikkuanasta, jotta saisin parempia kuvia.

Mutta silti piti varmuuden vuoksi käydä parvekkeellakin.