Eilinen päivä meni melkoisen väsymyksen vallassa. Toissayönä nimittän nukuin vajaan kolme tuntia. Heräsin kolmelta jostain syystä, enkä enää saanut nukutuksi. Siinä aamusählingissä tiskasin ja sitten vielä siivosin jääkaapin. Oli nimittän jääkaappiin kaatunut kermapurkki ja levittänyt sisällyksensä pitkin ja poikin. Samanlaisia sotkijoita koira ja emäntä, joten en hirveästi jaksanut raivota, kun koira oli taas leikkinyt kakkaleikkejä työpäivän aikana. Ilmeisesti vain odotti, että laitan matot lattialle, jotta voi ruveta uudestaan kakkailemaan sisälle. Tätähän ei ole aikoihin enää tapahtunut ja nyt sitten joka päivä.

Eilen oli taas ratsastusta. Olin hirveän väsynyt, mutta tunti oli mukava. Hevonen suorastaan loistava. Käyttäytyi boksissakin herrasmiesmäisesti vaikka yleensä pyrkii puremaan ja potkimaan.

Otin jotain auringonlasku kuviakin, mutta ei ne sitten olleetkaan niin hienoja. Valoisuuskontrastit vahvistuu tänne siirrettäessä ihan turhan paljon.

Illalla piti tietenkin kirjoittaa, mutta en vain jaksanut. Nukahdin nojatuoliin ja kömmin sieltä sänkyyn.

Sitten vähän yli puolen yön, Mûmak heräsi jostain käsittämättömästä syystä ja rupesi hulluna riehumaan. Juoksi ja kolasi, eikä millään hiljentynyt. Umpiunessa nousin useamman kerran ottamaan siltä erilaisia leluja pois. Aina niitä vain löytyi jostain. Metelikin oli sellainen, että taatusti naapuritkin heräsivät. Hullu koira juoksi iso kenkä tai puruluu tai tyhjä limupullo tai mitä vain suussa ympäriinsä niin, että nurkat kolisivat ja talo kaikui. Yritin tainnuttaa pentua sänkyynkin, mutta se vain puri ja potki. Jossain vaiheessa sitten kaikki irtain oli nostettu pöydille ja koirakin ilmeisesti väsynyt. Nukuttiin. Heräsin viiden jälkeen. Ehkä me molemmat ollaan vain kuuhulluja, eikä siksi saada nukutuksi täydenkuun aikaan.

Tänään mennään yökylään. Ei taida kutsuja tietää, mitä on odotettavissa. Laitetaan tähän loppuun kiinanruusun kuva, jottei kuulosta niin ankealta meidän elämä.

Pakko vielä lisätä: Juuri, kun kehuin, ettei Mûmak ole ääniarka, se sai hirveän hepulin, kun naapuritalossa joku hakkasi mattoja ulkona ja samaan aikaan hyvin koväänisesti jutteli jonkun kanssa. Parvekkeen ovi oli meillä auki, joten äänet kuuluivat. Mûmak rupesi pyrkimään piiloon, uikutamaan ja läähättämään. On kyllä niin omituinen koira kuin voi kuvitella. En minäkään ymmärrä tuota mattojen hakkaamista, mutta en sentään noin vahvasti reagoi. Toivottavasti alkavat naapurit nyt hakata joka päivä mattojaan, jotta koira tottuu.