Tämähän onkin näppärä tapa nimetä näitä päiviä, kun ei ole mitään erityistä. Perusaamu, mitä nyt Mûmak on taas hillittömän hilpeällä tuulella. Minulla oli päivällä lääkäri. Antihistamiinia, kortisonivoidetta, yleisrasvaa ja pari päivää sairista. Ihottumaa. Ikävää. Stressistä veikkaisin, vaikka mitäs stressiä minulla voisi olla. Yllättynyt

Mûmak oli vain kerran pissannut päivän aikana, vaikka taas venyi kokonaiseksi päiväksi ennenkuin kotona olin. Tulin apteekin ja koiranruokakaupan kautta kotiin. Peruslenkkiä vedettiin Mûmakin kanssa ja sitten minä häivyin englanninkurssille, josta vasta iltapuolella palasin. Iltalenkillä olikin mukava ottaa pimessä kuvia. Mitään ei nähnyt, mutta salama sitten hyvin piti huolen, että kuvassa jotain näkyy. Oli tassua ja häntää ja ruohoa ja välillä koko koirakin, tai ainakin melkein.

1253212815_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Siinä, kun kuvasin, Mûmak söi koko ajan jotain. Jos on kohta maha sekaisin, niin minun vikahan se on, kun en vahtinut vaan kameralla vain leikin.

1253213650_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Tänään sitten ilmoitin Mûmakin koiranäyttelyynkin. En kyllä jaksa harjoitella mitään kävelyjä tai asentoja vaan mennään ihan nature sinne. Katsotaan, miten käy. Näyttely on samana päivänä, kun Anonyymin prinssinakki kotiutuu. Olin vähän ajatellut ottaa Anonyymin mukaan katsomaan, miten niitämme mainetta, mutta hänellä lienee parempaa tekemistä silloin. Silmänisku

http://www.saluki.fi/pentunayttely/

Mutta kyllähän tähän on selvästi lyöty voittajanleima. Jos ei tuomari sitä ymmärrä, niin ammattitaidoton sellainen tuomari on.

1253214179_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Iltalenkilläkin Mûmak oli hillittömän hilpeä. Ja nyt on koko ajan taas puuhastellut, siirtänyt mattoja, pureskellut johtoja, yrittänyt kaataa imurin, purrut varpaita ja kaikkea, mikä on hampaiden ulottuvilla. On se niin kiva tietää, että pentu on terve ja hyvässä kunnossa. Kieli ulkona