Näiden talven lumien ja etenkin liukkaiden takia olen joutunut hillitsemään Mûmakin ryntäilyä. Tietenkin yritän niitä perinteisiä eli jos vetää, mikään ei etene. Ainahan siihen ei ole aikaa eikä kärsivällisyyttä, mutta kuitenkin yritän. Lopputuloksen on se, että käteni kohta irtoaa olkapäästä. Mûmak kiskoo ja kiskoo ja kun ei matka etene, kääntyy katsomaan, että mikä mättää. Kun vetäminen loppuu, minä rupean kävelemään ja Mûmak ryntää täysillä eteenpäin ja kiskaisee käteni pois paikoiltaan, kun naru loppuukin lyhyeen. Eli minun terveyden kannalta sellainen tasainen veto olisi paljon parempi. Mutta toistaiseksi kuvittelen vielä, että muutamassa vuodessa jotain edistystä tapahtuu. Mûmak sen sijaan on saanut minut jo oppimaan tosi hyvin. Kun käännyt takaisinpäin tai muuten ei toivottuun suuntaan, Mûmak lyö jarrut pohjaan, eikä liiku. Ei liiku ennen kuin naru on ollut tarpeeksi löyhällä tarpeeksi kauan. Sitten ehkä matelee minun haluamaan suuntaan. Ja heti, jos naru vähän kiristyy, jarruttaa uudestaan. Joten näin meillä nämä koulutukset ja oppimiset. Päättämätön

Eilen vältin liian aikaisen nukahtamisen iskeytymällä Ifolorin seuraan. Ehkä teen saman tänäänkin vielä vähäksi aikaa. Vaikka huomenna onkin vapaapäivä, en haluaisi kovin aikaisin herätä. Mutta telkkarin eteen en voi mennä, koska siihen taatusti nukahdan heti. Mûmak nukkuu jo. Se on harjoitellut kesän hevikeikkoja varten oikeaa sormiasentoa. En kyllä ymmärrä, miten se luulee pääsevänsä johonkin keikalle ja vielä kestävänsä siellä sitä meteliä.

1294422699_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Mutta sitkeästi se näyttää unissaankin pitävän sormet pirunsarvina.

1294425993_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Minun jämähtäneille hartioille ei kyllä  tämä koneella kykkiminen tiedä hyvää. Mutta toisaalta on pakollisia ifolorprojekteja taas. Joten ehkä minä jatkan kykkimistä ja kuvittelen huomenna venytteleväni.