Aamulenkillä Mûmak nosteli tassujaan vähän viluisen tuntuisesti. Olihan siellä pakkasta ihan kotitarpeiksi. Ja kuukin siellä mollotti. Täysikuu oli tiistaina, mutta on noita pilviä kuitenkin ollut. Nyt ei sitten enää. Töihin menin tietenkin, mutta en siellä hirveän pitkään ollut. Auringonnousun aikaan käväisin hakemassa vähän evästä. Niin oli kylmä, että jopa kuvauskäteni meinasi paleltua. Siksi otin ihan sellaisia pikaotoksia vain.

Gorillakin näytti olevan aika vilu. Ei se varmaan ihan tällaisiin olosuhteisiin ole tottunut.

Mutta sitkeästi aurinko kuitenkin kapusi taivaalle. Ja kun kotiin tulin puolen päivän jälkeen, olikin jo kirkas paiste kaikkialla.

Ihanan talvista meillä on

eikä Mûmakin tassujakaan enää palellut niin kuin aamulla. Mutta ihan pikkulenkkeihin me silti tyydyttiin.

Kotona siivoilin ja irroittelin telkkarin johdot. Olisi uusi televisio ehkä tulossa. Mutta pakkohan se oli välillä juosta parvekkeella taivasta kuvaamassa.

Tällaista ilmiötä en olekaan aikoihin nähnyt. Pakkaskehä auringon ympärillä. Ei meinannut millään mahtua kuvaan, joten laitetaan vielä sivukuva samasta ilmiöstä

ja vielä yksi vähän kauempaa.

Lapsena muistan joskus tällaisia valoilmiöitä nähneeni, mutta ei mitään mielikuvaa olisinko tässä aikuisiällä. Sekin on mahdollista, että on mennyt monta vuotta enemmänkin maahan tuijotellen kuin taivaita tähyten.

Ja tietenkin tämä otollinen asumismuoto saa tuon taivaiden tuijottelun puhkeamaan kukkaan.

Olen saanut Mûmakinkin mukaan. Tosin Mûmak tarkkailee enemmänkin noita polkuja, jos niillä sattuisi joku kamu menemään.

Mutta hyvinhän se antaa perspektiiviä näihin minun taivasotoksiini.

Kun minä televisiota odotellessani tein vähän paketteja, rentoutui Mûmak kettutyttö kainalossa.

Alkaa näköjään nenäparsimukset taas ratkeilla. Kettutytön nenä on se, jota Mûmak hyvin aktiivisesti järsii. Kun Mûmak heräsi ja huomasi miten lempeästi on kaulakkain nukkunut, se vähän yritti äijäillä.

Mutta äijäilyt unohtui, kun telkkari saapui Ennin ja Antin kanssa.

Siinä riitti tutkittavaa ja kokeiltavaa.

Ja etenkin ne laatikot oli tosi mielenkiintoisia.

Enni toi kettutytönkin mukaan ihastelemaan uutta vehjettä.

Minä sitten tuota ruutua olen toisella silmällä tuijottanut. Nyt pitäisi vielä joku lahja saada tehdyksi loppuun ja paketoida kaikki. Kaikenlainen kokkaaminen ja muu jää huomiseen. Ehkä sinne jää myös noita paketointeja ja muuta. Minua nimittäin nukuttaa aika tavalla. Mutta yritän vielä ponnistella.