Aamulla oli melkoisen kylmä. Vasta yhdeksältä herättiin ja silti tuntui aamulenkillä hyytävältä. Kotona tarkistin mittarista, että miten paljon sitä pakkasta oikein on. Olihan sitä - 20!  Ei ihme, että pikkulenkilläkin paleli. Mutta ei tunnu kaikilla päätä palelevan. Mittaria, kun tiirailin, katsoin tietenkin samalla, miltä maailma muuten näyttää. Piti oikein tarkentaa näkökenttää, että onko tuo totta. Jotkut hurjapäät olivat kuumailmapalloajelulla. Olen ymmärtänyt, ettei se lämpimälläkän säällä ole hikistä puuhaa. Mutta kyllä siellä oli pallo.

Aamupäivän sitten tarkkailin mittaria, kun olin luvannut Mûmakille kamutapaamisen. Äkkiä asteet alkoivatkin vähetä. Pientä kaunista pakkaslunta sateli koko aamupäivän. Kun lähdettiin matkaan, oli enää - 14. Sehän on jo melkein lämmintä.

Mûmak katsoi vähän ihmeissään, että

tämäkö se kaveri nyt on.

Kovin sillä on nuo jalat lyhyet. Joutuu oikein kumartumaan, jotta saa tarkastetuksi, mitä laatua tämä kaveri on.

Ei haise miehelle, joten nainen se on. Mikä pentu? Koiria on uroksia ja narttuja. Piste!

Ai, että pitäisi ensin sanoa kuonopäivää vai.

No, kuonopäivää vaan.

Sinun nimesi on siis Párek. Minä olen Mûmak. Hauska tutustua.

Ei kyllä oikein noilla jaloilla kannattaisi lähteä lumihankeen rämpimään.

Tätä lunta on kuitenkin aika paljon ja sinä olet aika pieni.

Näetkö, miten syvälle minunkin jalat uppoaa, vaikka olen tällainen koipeliini.

Hyvät hyssykät! Katsokaa nyt! Sieltä se vain tulee. Aika kova gimma noin pieneksi. Pentu, pentu, se mikään uros ole.

Juu, parempi, että pysyttelet siellä tiellä ihan vain kunnes jalkasi kasvavat.

Täällä tielläkin on ihan mielenkiintoisia juttuja, kun vähän kaivaa.

Ai, olet lähdössä. No heippa vaan. Nähdään toistekin.

Hei, katso! Sillä on tuollainen kantopalvelu. Se on kyllä ihan ymmärrettävää, kun on noin pienet jalat.

Me käytiin sitten saattamassa Párek metrolle ja hypättiin itsekin metroon. Mûmak oli ihan paniikissa menomatkan. Ajettiin perinteisesti yksi pysäkinväli ja paluukyydillä takaisin. Takaisin tullessa Mûmak jo istui lattialla ja vain lievästi hermoili. Täytyy aloittaa uudestaan nuo hienot kotiseuturetket, jotta Mûmak muistaa, ettei matkustaminen tapa. Kesällähän me matkailtiin joka päivä, mutta nyt en ole aikoihin viitsinyt. Ja hetihän se kostautuu koiran panikoimisena. Nyt mennään ulkoilemaan ja sitten minun pitäisi ruveta pakkaamaan huomisia kamppeita. Se on viikonloppu hukattu ja töihinmeno edessä. Mutta päivä oli taas kaunis.