Olipa uskomattoman kaunis aamu. Kirkas taivas, puolikuu ja kaikkialla hohtava huurrekerros.

Kylmää oli, mutta pakko oli ottaa joku kuva Mûmakista

ja kotikadulta

ja vielä bussipysäkiltä, kun taas onnistuin tulemaan niin, että edellinen livahti nenän edestä ja seuraava oli myöhässä. Mutta eihän nämä odotusajat täällä kovin montaa minuuttia ole. Mutta sekin tuntuu pakkasessa. Huomaatteko muuten, miten eri värinen sama katu on suunnilleen samaan aikaan mutta eri suuntiin kuvattuna.

Kun sitten työpaikan nurkilla vilkaisin taakseni, olikin aurinko jo hyvää vauhtia kipuamassa ylös

Mutta vielä pitkään oli huurremaisemaa työhuoneen ikkunasta katseltavana.

Kun sitten vihdoin kotiuduin, ei kyllä ollut huurretta missään, mutta ilma oli lämmennyt.

Annoin taas Mûmakin viilettää irti ja kyllä se viilettikin

vaikka vähän laiskasti tuli luokse, kun kutsuin.

Mûmak nimittäin olisi halunnut vain syödä keppejä, eikä kuunnella minua. Söi taas niin paljon puuta, että oksensi sisällä kerran. Tai voihan se olla, että oli huono olo ja söi puuta, jotta saisi pahat moskat mahasta pois. Tiedä häntä.

Ja mitä siihen iltajumppaan tulee, niin minä en todellakaan jumpannut. Yritin edelleen saada tähän tavaramäärään jotain selvyyttä. Se, joka jumppasi oli Mûmak ja sekin keskittyi lähinnä erilaisiin venytyksiin.

Ja lopuksi vähän jäähdyttelyä kettutytön kanssa.