Tähän alkuun täytyy lisätä, että tänään sitten Mûmak oli eka kertaa yksin. Ihan hiljaa ja kiltisti jäi, kun lähdin kasvimaalle. Ja kun parin tunnin kulutta palasin, heräsi nukkumasta ja ihan pöpperössä kömpi ovelle. Liekö edes tajunnut, että olin poissa. Tästä lähtien sitten saa lähes joka päivä olla jonkun tunnin yksikseen. Jos ei sada, vietän aikaa tuolla kasvimaalla. Siellä riittää puuhaa, kun viime vuosi meni häneksi. Kieli ulkona

Tänään Mûmak aloitti myös puutarhanhoidon apunani.

1243353950_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Muutenhan homma sujui mallikkaasti, mutta olen joskus aiempina vuosina istuttanut kasvimaalleni koristeeksi myös kieloja, jotka ovat myrkyllisiä. En nyt vielä niitä kiskonut pois, vaan yritin tarkkaan vahtia, että Mûmak pysyy niistä kaukana. Sillä on nimittäin hellittämätön tapa syödä kaikkea kasvavaa, mikä sen nenän eteen tulee. Mansikkamaan ajattelin olevan vaaraton. Etenkin silloin, kun Mûmak rentoutui. Nauru

Varikset vahtivat Mûmakia hyvin aktiivisesti. Päättelivät varmaan sen olevan ketunpoikanen ja vaaraksi heidän jälkikasvulleen. Mûmakia ei niiden raakkumiset paljon hätkäyttäneet. Luontoäänet alkavat mennä ihan sujuvasti ja muutenkin tuo luonnossa retkeily näyttää miellyttävän enemmän kuin kulttuuriympäristö. Kukat, kaikki kukat, ovat Mûmakin lemppareita eli se on selvästi sydämeltään romantikko. Silmänisku

1243354027_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Mukava nähdä, miten käy kun nuo ahomansikat kypsyvät. Kelpaakohan marjat yhtä hyvin.

Aamulla nähtiin koulutyttöjä, jotka tietenkin intoutuivat koiravauvasta ylettömästi. Yleensäkin ihmiset intoutuvat, mikä ei sinänsä ole ihme, koska pentuhan on hillittömän söpö. Hymy Tyttöjä jouduin vähän jo kieltämään, kun alkoivat ruokkia Mûmakia kuin se olisi lehmä. Kun huomasivat, että se napsii voikukkia, alkoivat kilvan kantaa niitä ja yrittää syöttää. Mitenkähän paljon sitä pienen koiran vatsa kestää tuollaista luonnonsalaattia?

Tänään aloitimme myös uuden iltarituaalin. Mûmak nostetaan pöydälle ja kammataan. Tässä on parikin taka-ajatusta mukana. Ensiksi tietenkin erilaiset tutkimukset sun muut eivät ehkä ole niin pelottavia, jos on oppinut olemaan pöydällä käsiteltävänä. Toiseksi yritän kaivaa mahdolliset punkit esiin. Kun pentu möyrii koko ajan noissa heinikoissa ja pusikoissa, ovat punkkitartunnat enemmän kuin todennäköisiä. Ja vauvaahan ei voi vielä mitenkään myrkyttää punkkien varalta. Mûmakilla oli kyllä ihan oma mielipiteensä koko hommasta, mutta huomasi sitten, että kampaaminenhan tuntuu kivalta, kun vähän sieltä sun täältä aina kutittaa.

Jennylle, Ninalle ja Timolle pitänee kertoa, että Mûmakin kauniin vaaleanpunaiset anturat ovat nyt aika mustat. Nauru Kävely näillä meidän tantereilla näyttää vääjäämättä likaavan tassut. Mutta tuoksu on yhtä hyvä. Hymy