Sykemittarini jaksaa viikosta toiseen muistuttaa, että treenaan liian suurella teholla koko ajan. Palautumisviikkoa suosittelee. Pidin tänään palautumispäivän tuosta työelämästä. Aamulla, kun en päässyt ylös, käänsin kylkeä. Koirat sitten kuitenkin halusivat pitää huolen, etten nyt vain oikeasti myöhästy töistä, joten ylös oli lopulta noustava. Kaunis aamuhan siellä oli.

Aurinko paistoi ja heinä kimmelsi kasteesta.

Mûmak siellä jotain omia retkiään teki.

Haisteli kivet ja kannot ja keräili risuja

ja seurasi tarkkaan, pääseekö Jawa kivelle vai ei.

Tottakai Jawa pääsi.

Joten Mûmakin piti seurata mukana katsomaan, mitä sieltä löytyisi.

Minä komensin pojat kokoon ja vein ne sisälle ja menin itse töihin.

Aika turha työpäivä sinänsä. Kokoustin, kävin syömässä ja kyllä yhtä asiakasta neuvoin. Vähän myöhässä menin ja suht aikaiseen lähdin. Kellokortilla on plussaa juuri tällaista tarkoitusta varten. Menin uimaan. Perusuinti eli puolitoista kilometriä ja 45 minuuttia. Ihan kivasti uinti sujui, mutta sykemittari kertoi, ettei se ihan hukkaan mennyt.

Illalla tuli sitten yllätysvieraita.

Enni toi äitinsä ja Minin käymään.

Parvekkeelle piti mennä puhaltamaan saippuakuplia.

Hyvinhän sinne kolmekin mahtui.

Mûmak oli kovin ihastunut Miniin eikä välttämättä tykännyt, kun Enni vei Minin pois.

Jawan kanssa kuitenkin otettiin vielä pienet kisat ennen kuin Jawakin lähti kotiinsa.

Mûmakin kanssa sitten saatettiin Jawaa kotiinpäin ja kahdestaan palattiin takaisin.

Syksy tekee tuloaan. Alkaa ruska värittää puita.

Kaunis oli iltataivaskin

ja ihan kotiportilla tavattiin vielä meidän talon tyttökoira, jolla on juoksuaika. Kovin oli innostunut Mûmakista ja kovin oli Mûmak siitä innostunut. Mutta tyhmät omistajat veivät koirat tahoilleen.