Olin sen verran ajoissa kotona ja ulkona oli hyvä sää, että päätin viedä Mûmakin pitkästä aikaa koirapuistoon. Toivoin, että siellä olisi sopivia juoksukavereita, koska Mûmak on hyvin sosiaalinen kaveri, eikä näiden talvisäiden aikaan ole paljon tavattu kamuja. Koirapuistoa lähestyttäessa katsoin jo pitkältä huolestuneena, että onpa siellä isoja koiria. Menin kuitenkin toiveikkaasti kysymään, mahtuisko mukaan. Ja hyvin mahtui.

Iso koirat olivat mukavia tyyppejä ja aika nuoria kaikki. Ei mitään kähinää urosten kera. Se ainoa narttuparka joutui välillä ilmoittamaan kovaäänisemmin, että jättäkääs minut rauhaan. Aika söpösti se ilmoitti Mûmakille lempeämmällä äänellä kuin isommalle labbikselle.

Kun joukossa oli narttukin, piti Mûmakin kovasti esittää miestä. Jopa niin kovasti, että kusaisi sekä labbisuroksen omistajan kintuille että kaiken lisäski vielä nartunkin päälle. Merkkasi ilmeisesti, että tämä tyttö on minun. Tuollainen käytös on kyllä minusta ennenkuulumatonta. Niin, että Sorella voi lakata valittamasta koiransa merkkailuinnosta. Täytyy ruveta tiukkaan vahtimaan Mûmakin jalannostoaikeita, koska tuollainen käytös ei taatusti tuo meille ystäviä.

Mûmakilla oli koko ajan häntä terhakkaasti pystyssä. Ja muutenkin vähän sellainen äijäasento etenkin nartun lähistöllä. Normaalioloissahan se usein roikottaa häntäänsä alaspäin vain kärki kaarella. Mutta toki muiden koirien läsnäollessa pitää vähän filmata.

 Kun husky saapui *kait se on husky, en tullut kysyneeksi* se intoutui kovasti leikkimään Mûmakin kanssa vaikka normaalisti leikkii kuulemma muiden kanssa. Naureskeltiin, että tunsi selvästi veljeyttä toisen pystykorvan kanssa. Ovatkin hyvin samantyyppisiä rakenteeltaan

Sinne tuli vielä yksi pieni karvapallokin, mutta se oli niin vikkelä käänteissään, että vaikea oli saada siitä kuvaan muuta kuin joku vilaus.

Tuo ruskea oravanhännän näköinen pallo on siis koira. Mûmak oli siitä ensin kovasti innoissaan, kun tuollainen sopivammankokoinen tyyppi tuli paikalle. Mutta kun toinen ei yhtään innostunut leikkimään, jätti Mûmak sen rauhaan.

Mukavaahan siellä oli, etenkin Mûmakilla. Mutta sitten rupesi minun varpaita palelemaan ja oli pakko tulla kotiin. Vaikutti siltä, että nämä kaikki olivat koirapuiston vakiokävijöitä, joten voitas ehkä toistekin tässä lähiaikoina yrittää käydä vähän juoksemassa. Mûmak oli kovin tyytyväisen väsynyt, kun kotiin tuliin. Koirapuiston ongelmana vain on se, että pitäisi onnistua tulemaan paikalle niin, että siellä on juuri sopivanlaisia koiria. Tänään oli harvinaisen hyvä tuuri. Mûmak ei sinänsä ole ongelma, koska ei osoita mitään rähjäämisen haluja. Pysyttelee omissa oloissaan, jos muut rähisevät. Mutta pelkäähän se, jos joku toinen koira koko ajan on käymässä päälle, vaikkei mitään vahinkoa sinänsä sattuisikaan. Mieluiten hyvin varoen menen tuonne puistoon. En missään nimessä halua, että Mûmakista tulee arka muiden koirien kanssa.