Olikin sitten taas kaunis päivä, mutta pysyteltiin ihan vain kotialueella. Ei sitä joka päivä pieni koira jaksa matkustella. Minä kävin Itiksessä kaupassa pari kertaa ja molemmilla kerroilla Mûmak oli ihan hiljaa, kun läksin ja ihan hiljaa, kun palasin. Eteisessä se kyllä on ihan oven takana, kun tulen. Täytyy sitten, kun töihin menen, pyytää naapureita kertomaan, jos metelöi yksin ollessaan. En kyllä oikein usko. Tavaroita se kyllä levittelee, ettei ihan toimettomana ole.

Matolääkkeen annoin ja hyvin innolla Mûmak sen söin, kun vähän pistin kalkkunalihapullaa mukaan. Muutenkin taas tänään ruoka maistui, kun oli eilen jäänyt vähemmälle. Piereskelemään Mûmak on kuitenkin ruvennut tässä kasvaessaan.  Ei toki ääneen, mutta hajua laskee aina ympäristöön.

Nämä meidän kotinurkat on siitä mukavia, että täällä riittää korkeuseroja. Selvästi Mûmak on alkanut korkeuksia hahmottaa ihan eri tavalla kuin pienempänä.

Enää en edes pelkää, kun Mûmak on parvekkeella. Siis parvekehan on verkotettu alhaalta, mutta ennen pelkäsin, että pentu saa päähänsä kiivetä verkolla ja työntyä ylhäällä olevista raoista ulos.

Kalliojynrkänteiden takia alkaa myös Mûmakin kehonhallinta parantua.

Sehän on kuin jokin vasikka noiden pitkien, honteloiden jalkojensa kanssa, horjuu ja poukkoilee. Mutta kiipeilyharjoitukset tekevät hyvää.

Muuten tämä olisikin ihanteellinen kasvupaikka pennulle, mutta nuo lasinsirut on ikuinen kiusa. Auringossa vielä hehkuvat kaikissa väreissä ja houkuttelevat pentua maistelemaan itseään. Onneksi Mûmak on nykyisin aika paljon suuntautunut rusakon papanoiden metsästämiseen, jää muu roina kivistä tupakantumppeihin vähemmälle. Porraskäytävässä sen sijaan on oppinut nurkkia nuolemaan ja muiden koirien karvoja keräilemään. Kummasti tässä rupeaa siisteyttä arvostamaan.

Ja tänään sitten eka punkki käveli turkissa. Onneksi Mûmak on vielä aika harvakarvainen. Siitä näkyy kaikki poikkeava heti.