Enni oli kutsunut sukulaisia juhlimaan kanssaan yksivuotissynttäreitä. Muutenhan juhlat sujuivat hyvin, mutta Ennillä itsellään oli ikävä flunssa, joka vähän häiritsi juhlamieltä. Mutta toki vieraat on vastaanotettava ja heidän kanssaan juhlittava, kun kerran kutsut ovat lähteneet ja kutsutut tulleet. Rautaisella sisulla vain läpi juhlallisuuksien. Mutta saahan sitä päivänsankari välillä istahtaakin.

Mûmak tietenkin kilttinä koirana kotona odotti sen aikaa, kun minä olin juhlimassa. Eikä se toki yhtään ollut syyttävän- tai yksinäisennäköinen, kun tulin kotiin. Eihän toki, sillä aamupäivä oli vietetty perinteistä kotiaikaa eli minä jumppasin ja Mûmak teki parhaansa häiritäkseen. Lisäksi oli peräti kaksi lenkkiä tehty, joten ei hätä olllut ollenkaan käsissä, eikä edes tassuissa.

Mutta kyllä me vielä mentiin toiset kaksi kertaa illalla ulos, joten ainakin tuota lenkkeilyä on tullut tehdyksi. Mûmak yritti repiä risuja irti kaikkialta, jotta olisi päässyt niitä piilottelemaan. Ikävästi vain kaikki tuntuivat olevan täysin saavuttamattomissa. Vain lujasti maahanjuurtuneita risuja tuli vastaan.

Kotiin oli kuitenkin lähdettävä. Minähän en mitään urheilusta tiedä, enkä välitä, mutta pakko kait se vähän on noita Ahosen hyppyjä katsoa. Urheilijaksi hän on aika symppis, joten pidän toisen korvan kuulolla tässä samalla, kun näpyttelen. Ja kohta siirryn muutenkin tuonne telkkarin ääreen. Mûmak halusi kuitenkin vielä esitellä tassu- ja mahakarvojaan kaikille. Lumessa peuhaaminen on mukavampaa, jos ei hirveästi ole paljasta ihoa näkyvissä.