Työlästä oli edelleen tuo hidas liikunta. Ärsyttävää!  Työlästä oli myös aamulenkki Mûmakin kanssa. Ei Mûmak voinut ymmärtää, miksei saa juosta ja ryntäillä. Ja minä en voinut ymmärtää, miksei se voisi kävellä hiljaa ja rauhallisesti, jotta ehtisin asettaa jalkani oikein maahan. Onneksi päivällä Enni oli isänsä kanssa hoitanut ulkoilutuksen. Minä sen sijaan viihdyin töissä yli iltahämärän. Sinänsä ihan mukava päivä, kun tuli uusia ideoita ja uusia tuloksia. Mutta kyllä tuollainen neljäntoista tunnin työrupeama käy tällä iällä jo voimille. Mutta kaunis oli päivä.

Iltalenkillä käytiin Mûmakin kanssa samaa keskustelua tästä vauhdista ja äkkinykäyksistä. Oikeastaan ne äkkinykäykset ovat pahinta. Ruokaa sentään osasin oikein antaa.

Kovasti on Mûmak-reppana yrittänyt leikittää minua heti, kun kotiin tulin. Mutta en minä nyt oikein jaksa. Kait se koirakin ymmärtää, että joskus vanha on väsynyt.