Minä olisin varmaan nukkunut loputtomiin, mutta Mûmak herätti. Märkää oli ulkona, joten kovin pitkään ei siellä viihdytty vaan tultiin aamupalalle, joka oli sellainen, että minä join kahvia ja Mûmak katseli ulos.

Kummallakaan meistä ei ollut nälkä heti aamusta. Kun Jawa oli täällä, molemmat koirat söivät kaiken, mitä eteen laitettiin. Nyt Mûmakilla ei ole mitään syytä syödä, koska kukaan ei tyhjennä sen kuppia, jos siihen ruokaa jää. Minä nyt en muutenkaan koskaan syö aamuisin.

Kokeilin uutta piirakkareseptiä sillä varjolla, että oli vieras tulossa. Punaisista viinimarjoista tein ja tykkäsin. Minähän muutenkin tykkään niistä. Vieraan kannalta olisi ehkä ollut reilumpaa käyttää jotain vähemmän kirpakoita marjoja. Mutta ei vieras ääneen valittanut.  

Kun vieras lähti, mentiin saattamaan ja käytiin sitten saman tien kaupassa ja vähän pitemmällä lenkilläkin.

Mutta ei tämäkään mikään kovin pitkä lenkki ollut. Illalla sitten oli. Sykemittarini aina valittaa, että treenaan liian rankasti. Tätä välttääkseni keksin kokeilla uutta urheilulajia, jonka nimitin koirahölkäksi. Eli hölkkäsin koiran kanssa sopivissa sykerajoissa. Kun syke uhkasi nousta liikaa, kävelin ja jos näytti laskevan, lisäsin vauhtia. Tämä toimi erinomaisesti Mûmakin kanssa. Mûmak juoksi juuri sopivaa vauhtia ja pysähtelikin aika sopivasti. Vajaa puolitoistatuntia tihkusateessa hölkkäiltiin. Kamera oli latauksessa, joten kuvat jäivät. Mutta kotona sitten Mûmakille uni maistui koko loppuillan.