Menin aamulla Ennin luo niin aikaisin, että hän oli hädintuskin herännyt. Ei siis ihme, jos haukotutti välillä. Mutta kyllä siitä elämä alkoi vilkastua, kun aamupuuro oli syöty ja päivään valmistauduttu.

Enni on kovin innoissaan Ministä, mutta Mini ei aina ole niin innoissaan Ennistä. Enni on niin innoissaan, että kun ei voinut Miniä talutella, piti minun leikkiä koiraa. Panta vain jalan ympäri ja flexin toinen pää Ennille. Enni sitten talutteli minua ympäri kämppää parisen tuntia. Tulipahan askeleita mittariin.

Töistä ei kannata taaskaan paljon mainita. Jotain ihan järkevääkin tein, joten ei se ihan hukkaan mennyt. Mutta enemmän olisin ehkä saanut aikaan vaikka tuolla palstalla. Tänään oli nimittäin tosi kaunis päivä. Niinpä töistä tultua otin Mûmakin ja mentiin katsomaan, millainen työmaa siellä aarilla odottaa.

Kuten kuvasta näkyy, työmaata on ihan kotitarpeiksi. Noita talventörröttäjiä katkoin jonkin verran. Käänsin yhden pienen nurkkauksen lapiolla ihan kylmästi rikkaruohoineen päivineen. Ja lopuksi revin käteni haavoille, kun yritin vadelmapöheiköstä leikata vanhoja pois. Nehän olisi pitänyt leikata syksyllä ...ja saattaa olla, että osa olisi pitänyt leikata jo edellisenä syksynä. Minun puutarhanhoitointoni on ollut vähän kateissa. Toivottavasti tänä vuonna sitä intoa löytyy.

Mûmakilta löytyi ihan kiitettävästi intoa. Muutamia hyvin syviä kuoppia kaivoi, monta keppiä piilotti ja aika paljon puuta söikin. Ihan hyvin viihtyi. Toivottavasti viihtyy jatkossakin, koska aion kyllä pitää sitä mukana maatöissä.

Kotimatkalla sitten vähän kauniimpia maisemia katseltiin. Mûmak ei kyllä paljon noista kukkaloistoista piitannut, mutta kiltisti poseerasi, kun käskin. Ja pysyi paikallaan silloinkin, kun läheisellä tiellä meni muita koiria.

Metsä oli ihan täynnä sinivuokkoja. Ne ovat kyllä tosi kauniita, kun näin keväällä ei paljon mitään muuta tuolla metsänpohjalla ole. Ilo silmälle!

Kun kotiuduttiin, oli koirapoika ihan naatti. Söi, joi ja romahti sänkyyn, jossa makasi suunnilleen tajuttomana. Väsynyt olin minäkin tuosta äkillisestä ulkoilmassa ponnistelusta, mutta piti vielä käydä yksi pieni matto pesemässä. Kaikkinainen puunaus täällä kotona saa kyllä jäädä huomisiltaan. Tänään ei jaksa.

Iltalenkillä Mûmak oli taas oma pirteä itsensä. Ihmetteli sepelkyyhkyjä, joita ei ole ilmeisesti vielä tänä keväänä nähnyt. Yritin selittää, että ne on niitä, jotka ovat jo pitkään huudelleet hu-huu-huu-huu. En ole ihan varma ymmärsikö Mûmak. Sen kyllä ymmärsi, että lintuja ne on. Lensivät nimittäin pois, kun tultiin lähemmäs.