Aurinkoisena valkeni aamu. Seitsemään nukuttiin, minä tosin välillä heräillen. Mutta sitkeydellä jaksoin seitsemään. Aamulenkki tehtiin ihan perinteisiä reittejä eli mäelle taivasta ihailemaan.

Aamumerkkaukset.

Häikäisevän kirkkaana se aurinko nousi. Ja Mûmak puuhasteli keppien piilottamisen kanssa.

Kaikenmallista risua olikin taas kertynyt hangen päälle. Ne kaikki vaativat tietenkin välittömiä toimenpiteitä, koska piiloonhan ne oli saatava.

Niin pitkään näissä jemmausjutuissa meni, että aamu ehti kunnolla valjeta.

Minä sitten yritin aamukahvia rauhassa juoda, mutta Mûmak oli eri mieltä. Pehmopupua piti heittää tauotta tunnin verran. Mûmak on jopa oppinut, että jos pupusta päästää hampaat irti, minä varmemmin heitän sen haettavaksi. Vetäminen tuntuisi olevan kuitenkin se mieluisampi leikki, mutta kun siltä pupuparalta on pää melkein kokonaan irti, niin en viitsi paljon vetää. Enkä viitsi korjatakaan.

Päivällä oli tarkoitus mennä hydrobiccaamaan. Yksin ollessaan Mûmak voi vähän rentoutua. Kun olen kotona, sen on siirryttävä paikasta toiseen samaan tahtiin kuin minäkin. Mutta juuri kun olin lähtemässä inhottava matontamppaajakummitus iski täysin varoittamatta. Mûmak meni täysin sekaisin. Ääneen valitti ja ulos pyrki. Yritin näyttää, että matontamppaaja kerää juuri mattonsa ja lähtee takaisin sisälle, mutta mikään ei mennyt jakeluun. Paniikissa vain koira vapisi. Näytti, että kohta menee kokonaan shokkiin. Minun oli kuitenkin pakko lähteä, kun olin ilmoittautunut. Mietin, että näinköhän on koira vielä hengissä, kun tulen takaisin.

Oli se. Hyvissä voimissa. Erittäin hyvissä. Päätin viedä sen pitkälle lenkille, kun oli niin kaunis ilma. Tosin hirveän kylmä tuulikin oli. Mutta tukevasti vain päälle, niin siitä selvitään. Mentiin vaihteeksi Viikintien toiselle puolen katsomaan, olisiko kallioille tampattu polkua.

Olihan sinne ihan kulkukelpoinen tie.

Ja mäeltä näkyi koko Viikki, myös minun armas työpaikkani.  Ja on se Mûmak tässä kuvassa maisemia ihailemassa.

Maisemia voi ihailla erilaisista perspektiiveistäkin, jos on hyvin taitava.

Pieni puhdistautuminen tekee aina hyvää.

Poski tiukasti hankeen kiinni.

Ja kuono piiloon.

Pieni rentoutuminen.

Ja sama toiselle poskelle.

Perusteellinen lumipesu.

Siitä tulee virkistynyt olo.

Nyt on fiilis kuin saunan jälkeen, tyytyväinen ja levollinen.

Sitä voisi vaikka lähteä johonkin muualle.

Polkuja riittää kuljettavaksi.

Mutta kyllä tuolla kantavalla hangella on mukavampi viilettää.

Lälläs-lää! Sinäpä et pääsekään tänne. Hanki ei kanna. Olet liian painava.

Hienoja näkymiä täältä toiseltakin nyppylältä.

Mutta hei! Mitäs ihmettä tuolla on?

Ihan sikahieno risu kanneltavaksi.

Nyt täytyy vähän tuumia, mihin tämän risun laittaisi piiloon.

Sinne kävin risun jemmaamassa. Ei kait kukaan huomannut?

No, mutta tuollapa olisikin hieno piilo. Putousta metrikaupalla pieneen onkaloon.

Nyt on juostava. Tuo tyhmä emäntä kuvittelee, että minä muka putoaisin johonkin onkaloon. Vähän ajatusta mukaan, hei! Minähän olen lunnikoira, luotu kiipeilemään kallioilla.

No, hengissä selvittiin siitäkin reissusta. Reilut kaksi tuntia oltiin kävelemässä ja toki vielä kunnon iltalenkki päälle. Että liikuntaa on tullut, leppoisuudesta en tiedä. Lenkin jälkeen istuttelin kukkia uusiin multiin. Se on tavattoman sotkuista puuhaa yleensäkin, mutta innolla mukana oleva lunnipoika tekee siitä entistäkin haastavampaa. Multakokkareita, kuivuneita lehtiä ja juuren kappaleita on ripoteltu ympäri huushollia. Sieltähän ne löytyy, tyynyjen alta, nurkista, nojatuoleista ja sohvasta. Löytyvät seuraavalla siivouskerralla. Nyt taidan vähän nauttia tästä leppoisasta lauantaista. Huomiselle on omat suunnitelmat. Mutta ei hätää. Maanantaina pääsen töihin lepäämään.