Lunta satoi koko päivän tasaisen varmasti. Minä olen potemassa jotain flunssantapaista kotona, mutta koirallinen ihminen ulkoilee oli sää tai olo, mikä hyvänsä. Pienen lenkin jälkeen olin kuin lumiukko. Minuun lumi tarttuu pitemmäksikin aikaa. Mûmak vain ravistaa kerran ja lumikerros on kadonnut.

Kovin oli herkällä fiiliksellä välillä lunnipoika. Niin kevyen kauniisti nuuski oksia ja muutenkin käyttäytyi sivistyneesti. Jonkin aikaa ainakin...

Sitten villikoira voitti ja hymistelyt jäivät sikseen.

Nuuskuttelut vaihtuivat rouskutukseen

ja vauhdinhurma vei voiton hillitystä liikehdinnästä.

Eihän siellä mitenkään kylmää sinänsä ollut verrattuna joihinkin päiviin ja lumisadekin on mukavaa joissakin tilanteissa, mutta täytyy myöntää, että tänään ei minua tuo ulkoilu oikein innostanut. Onhan se kaunista, kun kaikkialla koskematon hanki hohtelee ja välkkyy katuvalojen loisteessa ja isoja lumihiutaleita valuu katkeamattomana virtana maahan. Ja onhan se kiva katsoa, kun Mûmak kaivautuu kinoksiin ja ponkaisee sieltä ylös, juoksee häntä suorana vähempilumisilla alueilla ja hyppii kuin kauris upottavassa hangessa. Mutta minä olen lähinnä vällyjen alla maannut ja kuumaa juomaa litkinyt. Nukkunutkin olen niin paljon, että saapas nähdä, nukuttaako enää yöllä ollenkaan.

Benin perheelle yritin kovasti selittää, että kyllä minä ihan korkeampaakin kulttuuria harrastan, kun kovasti keskustelu eksyi fantasiamaailmaan. Parantaiskohan minun osakkeitani, jos kertoisin nyt, että menen tästä katsomaan sellaista kulttuuriohjelmaa kuin 'Suurin pudottaja'.  

Ai niin, tuli myös puheeksi se Mûmakin silmässä oleva tumma täplä, josta joskus täällä mainitsin. Se on ihan vain pigmenttikasauma, Ilmeisesti Mûmak on turhamaisuuttaan sen itselleen kehittänyt.

Näkyy näissäkin kuvissa olevan taustalla yksi kulttiohjelma 'Kuorosota'.  Minun on tosi vaikea päättää Marco vai Ilkka? Marcohan on toki ehdottomasti rautaa, mutta Ilkkakin on hyvä ja Joensuu aina peittoaa Kuopion. Elämä on täynnä vaikeita ratkaisuja.