Aamulla viima puhalsi kylmästi, kun vihdoin raahasin itseni ulos. Siellä heräsi kyllä ihan nopsasti. Olen laittanut kellon soimaan myöhemmin kuin ennen ja silti koko ajan nukun aamuisin vieläkin pitempään. Kävelin kuitenkin töihin. Kävelin suht rivakasti ja katsoin ajan. Vajaa puoli tuntia siihen menee, joten huono tekosyy busseiluun se, että olen aiemmin paikalla. Minä, kun olen niin ahkera, että töihinkin on mentävä mahdollisimman aikaisin.  

Yleinen käsitys lunnikoirien sisäsiisteyspuutteista ei kyllä todellakaan pidä paikkaansa Mûmakin kohdalla. Äärimmäisen kärsivällisesti se odottaa ulospääsyä. Jos on kiire, saattaa pyöriä jaloissa, mutta ääneen ei yleensä silloinkaan valita. Mutta tokihan minä ainakin yritän pitää huolen, ettei ulkoiluvälit kasva liian suuriksi.

Kaunis päivä oli taas tänään kylmästä huolimatta. Päivälenkillä otin muutamia kuvia. Aamulla olin liian unenpöpperössä jaksaakseni edes ajatella mitään.

Mûmak nousee aina takajaloilleen kurkistamaan, jos ei muuten näe. Ja venyvyyttähän siinä riittää. Tänään taas piti kurkistaa, mitä on tulossa.

Tuttujahan sieltä pensaan takaa tuli.

Kovin pitkään eivät pojat keskenään jaksaneet seurustella, sillä piti tähytä eteenpäin, kohti uusia koiria.

Ja nyt on taas nukkumaanmenon aika ilman sen kummempia selityksiä.