Minun on hyvin vaikea uskoa todeksi, mutta arpa on osunut kohdalleni tavalla tai toisella. Ja hyvään saumaan. Sain valita toinen toistaan ihanammista esineistä sen, mitä eniten haluan. Ensin toki tällainen perusminä iski päälle, että en nyt noin arvokasta kuitenkaan. Mutta sitten ajattelin, että vastuu on arpojalla ja valitsin sen, mitä eniten haluan. Olen ihan fiiliksissä. Se on niin kaunis! Ja varmaan ansaitsisi arvolleen sopivamman ympäristön, mutta vastakohdat täydentävät toisiaan. Vähemmän edustavalla taustalla kaunis näyttää vieläkin kauniimmalta.
Ja muuten siis perustiistai, paitsi että pilateksesta lintsasin. Laiskotti. Mutta Ennin luona oltiin Mûmakin kanssa. Enni on edelleen sairas, mutta koirien suhteen täysin pelkäämätön. Eihän Mûmakissa mitään pelättävää olekaan, multa silti monet arastelee. Enni ei.
Rinta rinnan siinä omia juttujaan tutkivat. Kumpikaan ei sen kummemmin toiseensa kiinnitä huomiota. Minulla on minun jutut ja sinulla sinun.
Jos jotain mielenkiintoista näyttää toisella olevan, sitä voi tietenkin tarkkailla, mutta ilman lupaa siihen ei kosketa tietenkään.
Ostin Mûmakille uuden purulelun ja luun, jotta viihtyisi paremmin. Stressiä se niistä sai. Etenkin purulelun kohdalla äänekäs valitus, kun se olisi pitänyt saada piiloon johonkin ja mistä sen hyvän piilon vieraassa paikassa löytää. Minun oli lopulta pakko otta pois koko stressilelu. Kun sen sitten jonkin ajan kuluttua kaivoin esille, se oli jo vanha juttu. Niin vanha, että jouti Ennille. Tosi omituisia nuo jemmaajakoirat.
Samalla tasolla ovat joidenkin suhteen nämä hauva ja vauva. Juna, joka ääntelee ja vilkkuut. on käsittämättömän mielenkiintoinen. Mûmak haluaa tietää, että missä se äänihemmo ona ja yrittää kaivautua lelun uumeniin. Ennille sentään riittää, että äänihemmo on.
Kommentit