Tänään on sitten satanut, joten enimmäkseen on oltu sisällä. Minä toki pyykillä kävin ja Mûmak sinä aikana nukkui ja keräsi voimia. Komensi ja vaati kaikenlaista heti, kun palasin. En reagoi noihin komentamisiin tai haukkumisiin toistaiseksi mitenkään, kun liittyvät vain leikkeihin. Olen yrittänyt kyllä leikkiäkin kaikenlaisia veto- ja noutoleikkejä, mutta ei minussa tarmoa riitä tarpeeksi. Pitäisi olla joku lapsi tai mieluiten toinen koiranpentu, jossa olisi virtaa yhtä paljon. Mutta ei kiitos. Ei toista pentua. Yksikin täyttää tällaisen pienen asunnon. Yllättynyt Ja näyttäähän tuo osaavan itsekin itseään viihdyttää.Hymy

'Istu' on nyt vakiojuttu ruokailun yhteydessä. Useimmiten Mûmak muistaa käskyn, mutta joskus vähän pyllystä painamalla muistutan. Toinen ruokailuun liittyvä sana on 'ota', jonka tosin sanon saman tien, kun ruokakupin maahan laitan. Ajattelin, että vähän myöhemmin sitä odottamista harjoitellaan. 'Ei' on myös ollut tehokäytössä ennenkaikkea tuon puremisen kanssa. Mutta se ei vieläkään ole mennyt perille. Joskus sitten.

Ruokailussa olemme näköjään huomaamatta siirtyneet kolmeen kertaan. Säännöllisyys ei taida olla parhaita puoliani tässä koiran hoidossa. Tahtoo venyä nuo ruoka-ajat niin, ettei päivään meinaa mahtua neljää kertaa. Ehkä se kolmekin riittää.

Kiltisti Mûmak kakkansa ulos tekee, jos minä vain jaksan sitä siellä juoksuttaa. Käytiin me tänäänkin muutamalla pienellä lenkillä tuolla vesisateessa. Mûmakista oli itse asiassa aika jännää, kun oli lätäköitä ja kuraa.

1244135759_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Mutta kipinkapin juoksi rappukäytävään, kun kotiapäin käännyttiin.

Nyt sitten taas nukkuu niin söpösti tuolla olohuoneessa.

1244135858_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Kerää voimia, voidakseen panna vielä hyrskynmyrskyn ennen kuin yöunille mennään. Nauru