Sehän on tietenkin hyvä juttu. Ei tartte kastella kasvimaata. Mutta tokihan me siellä käytiin. Sade oli käytännössä loppu, kun tulin töistä, joten otin Mûmakin sekä herneen, pavun ja magnoldin siemenet mukaan ja menin plantaasille. Olin ihan varma, että sade loppuu kokonaan. No, ei loppunut. Lisääntyi ja lisääntyi ja lisääntyi. Heittelin siemenet johonkin päin suunnilleen summamutikassa. Kasvakoot tai olkoot kasvamatta. Ihan oma valintansa. Minä olen tarjonnut maata ja mahdollisuuden. En sitten jäänyt enää kylvöksiäni kastelemaan. Ajattelin, että eiköhän ne kastu.

Märän koiran kanssa tultiin kotiin. Koira oli märkä ja minä olin litimärkä.

Märkä koira ei tykännyt poseeraamisesta. Mutta sitten, kun otin pyyhkeen, tykkäsi. Mûmakin mielestä paras leikki on se, kun minä yritän kuivata sitä isolla pyyhkeellä ja se voi repiä kaikista pyyhkeen nurkista. Lopuksi se aina varastaa pyyhkeen ja vie sen johonkin pitemmälle riepotellakseen sitä kunnolla. Eli ne kurat, mitä pyyhin pyyhkeeseen, tulee näin ripotelluksi tasaisesti ympäri kämppää. Ei jää niin selkeitä tassunjälkiä vaan tasainen kurakerros kaikkialle.

Käytiin toki märän koiran kanssa taivastakin ihailemassa. Aika erilainen oli kuin eilen. Edelleen sataa kaatamalla. Miten lie huomenna?

Mûmak oli myös kunnostautunut päivän aikana. Oli repinyt kaiken vessapaperin rullasta lattialla, vessan lattialle, eteisen lattialle, olkkarin lattialle, keittiön lattialle. Oli varmaan yrittänyt pyyhkiä likaa pois. Pitänee minun siivota vaikka huomenna, jos sataa, ettei koiran tarvitse päiviään siihen tuhlata.