Tänään ei oikein innostanut taas mikään eli ihan normaali työmaanantai. Fillaroin sentään työmatkat, että tunsin jotain saaneeni aikaan. Mutta töissä ei vain oikein luistanut. Jotainhan minä kait puuhastelin, kun kerran päivä kului.

Mûmakilla on ollut tänään vaihteeksi syöpöttelypäivä. On pariin kertaan syönyt kuppinsa ihan tyhjäksi. Yleensä sinne kuitenkin jotain jää pohjalle. Vaihtelevasti tarjoan nykyisin ruokaa kaksi, kolme kertaa päivässä. Jos on tällainen työpäivä ilman reissaamista, Mümak saa ruokaa kolmesti. Jos taas mennään pitemmälle, ei siinä edes ehdi syödä useammin.

Nyt tehdään taas yksi päivittäisistä lenkeistä autotien varrella, jotta autot eivät pääse unohtumaan. Mutta ehditään sitä silti kavereitakin tapaamaan.

1250530524_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Kynsien leikkuu on onnistunut joten kuten. Ei hyvin vieläkään, mutta parempaan suuntaan ollaan menossa. Namupaloja, kehumista ja lievää pakottamista käyttämällä on päästy siihen, että kynnet saa leikatuksi.

Olen tässä illan mittaan yrittänyt siivoilla. Siihen Mûmak haluaa täysillä osallistua. Äsken nukahti ja kuvittelin, että saan rauhassa pestä lattiat. Ensimmäisellä rätin huiskaisulla oli pentukin paikalla. Että yhdessä sitten siivottiin. Hyvähän se on, että lapset osallistuu kotitöihin. Kieli ulkona

On muuten mukavaa, kun hanhet alkavat taas kokoontua ja isoin parvina lentää kalkattavat tästä meidän ikkunoiden ohi. Mûmakistakin niitä on kiva katsella. Meillä on yhteisiä harrastuksia. Hymy