Äkkiä Mûmak oppii reitit. Käytiin iltapäivällä kasvimaalla ja lähes suoraan osasi edellä juosta viipottaa. Olisi viihtynyt hyvin siellä, mutta melkein heti, kun päästiin työntouhuun, alkoi sataa. Rakeita!  Olinkin fiksusti istuttanut juuri kurpitsan ja kesäkurpitsan taimet, jotka eivä oikein kylmästä pidä.  No, eiköhän ne pärjää. Eikä rakeita kauan tullut. Vaihtui vesisateeksi ja kun oli päästy urheilukentän kieppeille takaisin, lopetti sateen kokonaan. En kuitenkaan enää viitsinyt mennä takaisin vaan annoin Mûmakin riehua kentän ympäristössä. Mutta sekin ilo loppui, kun sai vainun lokinraadosta.

Tosin ensin luulin sitä vain joksikin muovipulloksi, mutta kun Mûmak ei suostunut tulemaan pois, menin katsomaan. Lokinraatoahan se siellä nuoleskeli ja elävät lokit kirkuivat ja hyökkäilivät ympärillä. Suvun tulevat eläinlääkärit kyllä lohduttivat, ettei se siitä voinut lintukirppuja pahempaa saada. Eikä niitä kirppujakaan ole näkynyt, onneksi.

Kotiin tultua koittikin Mûmakin onnenpäivät. Jawa tuli moikkaamaan.

Pojilla leikit sujuivat mallikkaasti.

Mûmak riehaantui aivan totaalisesti, kun sai leikkikaverin ja Jawa yritti olla tallomatta pienempäänsä. Mutta tosi hyvin ne leikkivät yhdessä.

Jawa on niin kovin kiltti. Antaa periksi joskus liiankin helpolla, mutta kyllä se vetoleikki silti sujui.

Nyt Mûmak on hyvin väsynyt, mutta onnellinen.  Ja Jawa lupasi tulla taas joku päivä leikittämään pentua. Olen siitä hyvin kiitollinen.