Olen tässä viime päivinä miettinyt paljon. Pää on kipeä, koska tämä miettiminen on ikäänkuin uusi lihasliike.  Miettimisen seurauksena olen tullut siihen tulokseen, että ehkä suurin ilon lähteeni on Mûmak. Sen elämän asenne on niin pentumaisen hilpeä, kaikesta kiinnostunut ja utelias, että seuraan sen toilauksia aina suurella innolla. Se saa minut päivittäin hymyilemään ja aika usein nauramaan ääneen. Pentu!

On se pentu sen verran isoakin koiraa, että aika sekaisin on näistä meidän rapun nartuista, joilla tuntuu olevan juoksu toinen toisensa perään. Ääneen välillä Mûmak tuolla rappukäytävässä valittaa. Onneksi ei kuitenkaan yleensä täällä kotona valita.

Se siankorvakin on taas kaivettu esille.

Ja piilotettu uudelleen.

Niin ja kynnet taas leikattiin. Miten ne voivat kasvaa sellaista vauhtia?