Aamulla oli todella mieletön tuuli. Ja satoikin. Joten kevyt oli aamulenkki. Mûmakista oli hassua, kun tuuli pöllytti turkkia. Minusta oli lähinnä ärsyttävää kastua, kun piti sitten puolimärkänä töihin mennä. Bussilla toki menin, mutta yllättäin satoi, kun tulin bussista pois. Ja ihan sattumalta tuuli suoraan päin naamaa. Meinasi pää jäätyä, kun ei minulla vielä mitään pipoja ole.

Päivällä, kun käytin Mûmakia, tuuli edelleen, mutta sade oli vaihtunut auringonpaisteeksi, joten filmattiin tämän päivän tarpeiksi.

Mûmakin mielestä vähempikin kuvaus olisi taas riittänyt, mutta kun tiesin etten jaksa  pitkän päivän jälkeen paljon runoilla, otin kuvia. Taas oli siis iltaopetusta ja kotiutuminen vasta joskus yhdeksän jälkeen. Mûmak oli siinä päivänmittaan tuhonnut nojatuolini lähes täysin. Saa nähdä, jatkaako se sen tuhoamista tulevina päivinä. Yleensä, kun on oppinut jonkin pahan tavan, muistaa sen kyllä seuraavina aikoina erittäin hyvin. Sinänsähän ne ovat aika vanhoja ja raihnaisia tuoleja, mutta inhoan ajatusta uusista huonekaluista.

Nyt pitäisi mennä nukkumaan, jotta aamulla jaksaisi, mutta en halua. Ostin uusia lankoja, ohuita. Menen neulomaan.