Ei kuulkaa puhettakaan mistään mäenlaskusta tai muusta ulkoelämästä vaikka aurinko paistoi ja oli kaunista kuin postikortissa. Ikkunan läpi lämpimästä sitä ihailimme.

1266173496_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Taivas oli kauniin sininen.

1266173556_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Ja puut olivat hohtavan huurteisia.

1266173604_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Ja Mûmak tietenkin esiintyi edukseen.

Ilman Mûmakia olisin hyvinkin voinut viettää päivän ihan vain sisällä, mutta kun on koira, ulkoilu on pakollista jopa kauniilla ilmalla. Aamulenkillä oli valoisaa ja aurinkoista, sillä nukuimme melkein puoli kymmeneen. Jaksettiin sitten olla vähän pitempäänkin ulkona.

1266173374_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Vaikka aamulenkillä käytiin myöhään, kyllä me silti tehtiin ne kolme peruslenkkiä. Iltapäivällä itseasiassa tehtiinkin ihan pitkä lenkki tuolla Vanhankaupungin lahden lähistöllä. Ei ole aikoihin siellä kuljeskeltukaan, joten oli mukavaa vaihtelua.

1266173778_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Tervaleppäkorvessa oli lunta yllättäin melkoisen paljon. Ja miellyttävän hiljaista. Hiihtäjiä toki oli, mutta ei niin paljon kuin olisi voinut olettaa. Ehkä kaikki olivat hiihtäneet itsensä väsyksiin jo aamupäivällä. Kauniita lumikasaumia oli puiden oksilla, mutta ei  tuo vastapäinen rinnekään hassumpi ollut.

1266173665_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Vaikka se ulkoilu jäi suht vähiin, tuli kuvia kuitenkin otetuksi ihan kiitettävästi. Sormia pahasti paleli välillä. Onkohan se epäterveellistä olla aina tuolla pakkasessa avokäsin?

Laskiasen lisäksi oli tietenkin se paljon mainostettu ystävän päivä, joten hyvää ystävyyttä kaikille. Jos tuntuu, ettei ystävyyttä muuten ole tarpeeksi, hankkikaa koira, sellainen koira, joka tuntuu omalta. Jotkut kun tykkää jostain muista lajeista kuin näistä lunneista. Onhan niitä kaikenlaisia ja ihan hyvännäköisiäkin kuten vaikka lapinporokoirat. Mutta eipä se näkö sinänsä niin haittaa. Kaikki koirat ovat mukavia, jos niitä hyvin kohdellaan.

1266173441_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Mutta olkaa nyt vain rehellisiä ja myöntäkää, että on se tuo lunni kaunis.