Minä heräsin ihan kohtuuttoman aikaisin, kun ottaa huomioon, mihin aikaan menin nukkumaan. Mûmak jatkoi kaikessa rauhassa unia. Minua ei enää nukuttanut, joten nousin aamukahville. Päivällä kyllä sitten olisi nukuttanut vaikka kuinka. Yritin kuitenkin sinnitellä hereillä, jottei ensi yön unetkin menisi häneksi. Ja hyvin olenkin sinnitellyt, koska keskiyö lähestyy.

Aamulenkille lähdettiin sitten Mûmakin kanssa sen verran myöhään, että muutkin olivat lenkkeilemässä. Tavattiin paljon tuttuja koiria ja jokunen tuntematonkin. Oli hupaisaa seurata, miten koirat ärhentelivät toisilleen. Kaikki sattuivat olemaan uroksia ja ihan summamutikassa näyttivät valitsevan sen, kenelle pitää huutaa. Kukaan ei tietenkään Mûmakille mitään sanonut. Siitä ilmeisesti paistaa pitkän matkan päähän, että se on hyvin kiltti ja sosiaalinen tapaus.

Koirapuistossakin olisi joku ollut, mutta minua laiskotti, joten vain mäeltä katseltiin.

Varikset olivat tyhjentämässä roskiksia ja Mûmakin siivousinto iski päälle.  Olisi halunnut jemmata kaikki roskat johonkin pensaan juureen.

Minä päivällä kuvittelin taas siivoavani, mutta lopputulos on se, että sotku vain lisääntyy. Menin siis leffaan lepäämään. Prinsessa on kotimainen elokuva, joka kertoo tositarinaa Kellokosken potilaasta. Oli aika rankka elokuva kaikkine sähköshokkeineen ja lobotomioineen. Ja suorastaan erinomaisia näyttelijäsuorituksia. Vaikuttavaa. Oli keskellä päivää leffassa, joten aurinko paistoi kauniisti, kun kotiuduin Mûmakia ulkoiluttamaan.

Varjot ovat sitten synkät, kun aurinko oikein kirkkaasti paistaa, eikä kamera muutenkaan tykkää valaistusolosuhteista.

Mutta Mûmak jaksaa poseerata loputtomasti.

Aurinko oikein häikäisi Mûmakinkin silmiä.

Kotitalokin kylpi auringossa. Huomatkaa, miten sininen taivas ja miten hienoja meidän ruskakoivut ovat vihreiden mäntyjen vieressä. Noita me aina parvekkeelta ihaillaan.

Aurinkoakin taas ihailtiin, kun se laskiessaan värjäili taivasta.

Kuvassakin on hankala katsoa suoraan aurinkoon.

Huono kuva, mutta taivaan värit olivat juuri tuollaiset.

Ja hetken kuluttua sitten tällaiset.

Kunnes illan lopuksi päästiin siihen normaaliin väri-iloitteluun.

Toki lenkilläkin vielä käytiin, mutta pimeässä ei kannata kuvia ottaa, kun on heijastimet päällä. Lenkin jälkeen minä katsoin "tanssii tähtien kanssa" ja oikoluin lapseni gradua. Siksi vieläkin kukun valveilla. Mûmak tietenkin jo nukkuu.