Oli taas aamulla vaikea kammeta itsensä pystyyn. Johtuukohan se jotenkin näistä yövalvomisista? Vähän sateli ja ilma oli pehmeän lämmin. Tosi mukavaa, jos olisi ollut aikaa. Mutta kun oli kiire töihin, niin manailin mielessäni, että miksei minulle ikinä osu sellainen koira, joka ei halua sateella ulos. Mûmak juu halusi. Se on ihan ok. Mutta heti, kun käännytään kotia päin, "vauhti hidastuu ja melkein pysähtyy. Missä lienee pysähdyksen syy?" No, ei siihen ainakaan mikään pikku-pete iso-pat vaikuta. Mûmak vain haluaa olla aina ja koko ajan ulkona. Minä nyt voitin kuitenkin ja pääsin töihin. Menin bussilla, kun oli Itikseen meno ja sadetta luvassa.

Aamukahville mennessä loin katseen kodin puoleen. Siellä se pilviverhossa keskellä kotitalo töröttää.

Itiksessä tapasin tuttuja ja sain jotain aivan ihanaa, vähän liiankin ihanaa. Pitäisi olla isoja juhlia koko ajan. Mutta kun ei ole, kuljen arjessa koristautuneena.

Iltalenkillä Mûmak kohtasi aivan viehättävän koiranpennun.

Pentu kävi kovin liki välillä

vaikka Mûmak yritti kuiskutella hillitsevästi korvaan.

Pentu tosin oli tyttö, joten Mûmakin kuiskuttelut voivat olla muutakin kuin hillitseviä.

Jatkettiin kuitenkin matkaa ja käytiin pientä puistikkoa ihailemassa. (Minulla on askelmittari, joten pitää välillä venyttää lenkkejä, jotta tarpeellinen määrä kirjautuu ylös. ) Kauniita istutuksia, jyrkkiä varjoja ja valoja,

erittäin mielenkiintoisia ojia

voisi melkein sanoa luolia, joissa voisi pesiä lunneja.

Päivä oli kaikinpuolin hyvin vaihteleva. Onnistumisia ja epäonnistumisia suurena sekasotkuna kotona, töissä, koirien ja ihmisten kanssa. Illan lopuksi vilkaisin työpaikalle päin. Aamulla taas sinne.