Aamu oli nuhruisen kostea, joten taas vain sellainen pikalenkki tehtiin ennen aamupalaa. Vähän piti Mûmakia poseerauttaa tuossa lähimmällä kalliolla, joka on ihan meidän parvekkeen alla.

Aamukahvin jälkeen menin mummoa leikkimään.

Enni tarkisti askelmittaristani viime päivien aktiivisuuteni eikä voinut olla nauramatta.

Mûmak oli sinä aikana tyhjentänyt paperiroskiksen eteiseen ja kantanut sampoot ja suihkusaippuat pureskeltaviksi olohuoneeseen. Heti, kun on yksin, rupeaa askartelemaan kaikkea pientä ja kivaa. Kiitokseksi yritteliäisyydestä vein sen perusmäelle päivälenkille. Ilma oli aamusta muuttunut täydellisesti. Aurinko paistoi ja oli tosi lämmintä. Olisi toki voitu tehdä pitempikin lenkki, mutta minua laiskotti.

Mûmak poseerasi tottuneesti kotikalliolla, vaikka ihmetteli vähän, että miten kauan tässä pitää istuskella. Otin kuvia aika monta ja aika monesta suunnasta.

Sitten piti ottaa kuvia pihlajanmarjoista, joita on edelleen kaikkialla runsaasti huolimatta lintujen yritteliäisyydestä. Pihlaja on lempipuuni kaikkina vuodenaikoina.

Jotain kivaa löysi myös Mûmak pihlajasta. Taisi olla varis, joka kävi vilkaisemassa, mitä täällä tapahtuu.

Hissukseen hiippailtiin ruohikkoa kohti. Ja kun kerran kunnon heinää oli tarjolla, piti Mûmakin vähän peuhata siellä.

Muutamia hyppyjä,

vaanimista

ja äkillinen tilanteen tarkistus ja sen jälkeen kaikki uudestaan muutaman kerran.

Kotiinlähtiessä sitten tyylikäs anturoiden esittely. Kuvasta näkyy myös hyvin se, miten kevyesti lunnikiora askeltaa. Varpaat vähän maata koskettavat, kun mennä leijailee kevyesti eteenpäin. Kuvasta näkyy myös Mûmakin hyvin kehittyneet lihakset, joita tänäänkin käytiin treenaamassa. Illalla, kun kaunis auringonpaiste vaihtui tihkusateeksi, viritin sykemittarin ja lähdettiin taas reilun tunnin koirahölkälle. Hyvin jaksettiin, mutta nyt ollaan aika uupuneita.

Kamerakin oli tänään mukana, joten joku kuva lehmistä laitumella piti ottaa. Mûmak uhkarohkeasti yrittää mennä kiinni sähköaitaan, mutta onnistuin estämään sen.

Eilen Mûmak tuijotti lehmiä ikuisuuksia, mutta tänäänhän ne oli jo nähty juttu, jota tarvitsi vain vähän vilkaista. Minä tykkään noista harmahtavansävyisistä yksilöistä.

Hanhia oli tänään vieläkin enemmän kuin eilen. Niiden keskinäinen keskustelu oli Mûmakin mielestä ihan kuuntelemisen arvoista.

Noiden lehmien ja lintujen ohi päästään ihan hyvin, mutta lantakasat tiellä ovat paljon hankalampia. Tänään vielä oli sellainen ihanuus kuin hevosen kakkapullia iso kasa. Ohi juostessaan siitä Mûmak nappasi suun täydeltä pullaa, eikä millään suostunut jättämään sitä. Minun oli pakko väkisin vääntää leuat auki ja tunkea pulla pois suusta. Ei sitä kesken lenkin ole aikaa jäädä syömään. Lehmänkasat jättää rauhaan, jos vain minä olen tarkkana ja muistan kieltää joka kerta erikseen. Lenkkeily Suomen pääkaupungissa on ihmeitä täynnä!