Tähän lasipalatsiin nimittäin. Mutta huomennapa en menekään. Tällainen kahden päivän työviikko olisi ihan sopiva. Viikonloppu voisi sitten olla vaikka sen viisi päivää. Kaunista oli taas ja suht kylmää. Näpit meinaa tuon kameran kanssa jäätyä. Mutta ei auta. Pakko se on talvea kuvata, kun sitä nyt on. On sitä sen verran kauan odotettukin.

Tässä alimmassa kuvassa saattaa olla yksi niistä syistä, minkä takia kaikki ihmiset eivä ole hillittömän ihastuneita siihen, että kaupungissa on paljon koiria. Kyllähän nuo viestit kovin kirkkaina loistavat valkoisen lumen keskellä. Mûmakin mielestä oli asiallista kirjoittaa juuri tuohon. Oli ilmeisesti jotain sanomista.

Kotona Mûmak sitten esitteli, miten on hienosti kasvattanut varvaskarvoja pakkasten tultua.

Lyhyiksi on kynnet jyrsitty. Ei ihme, ettei niillä mitään pitoa saa. Ja poissa on lapsuuden sametinpehmeys anturoista. Kuivaa ja rosoista nahkaa vain on jäljellä. Muut ne rasvailee koiriensa tassunpohjia, tuumi Mûmak ja yritti näyttää säälittävältä.