Pitkän lumisen talven jälkeen mentiin tänään ensimmäistä kertaa meidän kotikalliota pitkin kotiin. Onhan siellä edelleen lumilaikkuja, mutta hyvin pääsee jo kuivin jaloin. Mûmakille sillä jalkojen kuivuudella ei ole niin väliä, mutta minä arvostan sitä. Mûmak kuunteli, kun lokit kirkuivat. Ei tainnut muistaa moista ollenkaan. Oli sen verran pieni, kun viimeksi pääsi kuuntelemaan lokkeja. Kumma, miten vaikea on muistaa, että viime vuonna tähän aikaa ei mitään Mûmakia edes ollut. Siis olihan se koiranpentu, mutta ei Mûmakia. Onneksi tänä vuonna on. Se ilahduttaa minua.
Kommentit