Mûmak pitää nykyisin pääsääntöisesti molempia korviaan pystyssä.

Joskus, kun korvien pitely käy ylivoimaiseksi, voi vasemman kärki vähän repsahtaa alaspäin.

Tänään oli tosi kolea tuuli, joten ei hirveän pitkään viivytty ulkona. Lisäksi minä kävin Itiksessä hakemassa muutaman ihanan korun ja tapaamassa ystävää. Metrolle päin tullessa käteen vielä osui muutama toppi näitä minun uudenlaisia värejä. Kotona sitten mallailin koruja ja vaatteita, että sopiiko ja jos niin mikä minkäkin kanssa. Korujen ostelu on avartanut muutakin elämääni kummasti.

Tehtiinhän me Mûmakin kanssa näitä kotikallio retkiä ja jäniksenpapanoiden metsästystä.

Kotikallioilla peuhaaminen on Mûmakin lempihuvituksia. Siellä on sammalta papanoiden lisäksi ruokavalion täydennykseksi, vaihtelevia jyrkänteitä kiipeilyyn ja paljon notkelmissa kasvavaa korkeaa, tiheää kasvillisuutta, jonka sekaan voi syöksyä vauhdilla.

Lenkeillä tavattiin taas muutamia uusia koiria, joista lemppariksi osoittautui valtava irlanninsusikoira. Pojat eivät kuitenkaan leikkineet yhdessä, koska me hihnojen toisissa päissä estimme sen kokoeron takia. Mûmak olisi mielellään peuhannut, koska ei ilmeisesti kykene ollenkaan hahmottamaan suuruuksia.  Tämä kyseinen irlanninsusikoira on vasta parivuotias, mutta osaa käyttäytyä ja on yksi kilteimpiä koiria mitä on. Mûmakia joutuu kyllä vähän vahtimaan, koska se syöksyy jokaisen näkemänsä koiran luo. Toki se tulee heti takaisin, jos toinen osoittautuu epämiellyttäväksi. Mutta ei kaikki kiltitkään koirat, omistajista puhumattakaan, halua, että pentu roikkuu niiden ympärillä koko ajan. Kotikallioilla Mûmakia kuitenkin voi enimmäkseen pitää irti. Sieltä on sen verran matkaa noille kävelyteille, eikä siellä kukaan muu ulkoiluta koiraansa, koska se on yhtä kiipeilyä.

Noilla käpälillä kyllä kiipeily onnistuu.