Menin töiden jälkeen kuntosalille, joten kävin ruokatunnilla kotona käyttämässä Mûmakia ulkona. Muuten olisi tullut liian pitkä päivä istua jalat ristissä sisällä. Kävi hyvä tuuri, sillä törmättiin pitkästä aikaa Noomiin. Siinä lumi pöllysi, kun kaverukset vähän painivat.

Mûmakille on käynyt kaikkien pentukavereiden kanssa niin, että kun Mûmak lakkasi kasvamasta, toiset ovat vain jatkaneet ja ovat nyt selvästi isompia ja rotevampia. Mutta eipä tuo kokoero tuntunut haittaavan.

Toki Mûmak oli siellä alimpana koko ajan, mutta kyllä se halutessaan pääsi karkuun. Etenkin, kun Noomi oli hihnassa kiinni.

Aika rauhalliselta leikki näytti välillä. Noomilla oli aikaa havainnoida ympäristöä, kun Mûmak veti henkeä.

Mutta kyllä Mûmak oli melkoisen uitetun koiran näköinen, kun kotiin palattiin.

Hississä vaikutelma oli vielä parempi. Mutta äkkiähän se kuivui. Mûmakilla on aika hyvä turkki, joka on ilman hoitoa pysynyt erinomaisena. Laiskan koiranomistajan unelma suorastaan.

Talvesta täytyy vielä yksi kuva laittaa, koska tämä on jotain aivan uskomatonta. Ajatelkaa, jos talvet aina olisivat näin kauniita. Ei tässä mitään kaamosmasennusta voi potea, kun joka päivä ulkona on niin käsittämättömän hienoa. Ja joka päivä tuntuu lumi keksivän uusia tapoja kuorruttaa puita ja maata ja kaikkea.

Kuvasta kannattaa huomioida myös lunnikoiran kaunis leveä etutassu.