Nyt alkaa niin pahasti tämä elämä kulkea omaa latuaan, ettei ihmeitä joka päivälle mahdu. Perustyöpäivä tänään. Tosin kattolampun ostin ja Mûmakille taas uuden säkin ruokaa ja pussin kuivattuja porkkananviipaleita. Kaikkea sitä kaupunkilainen ostaa, kuten kuivattuja porkkananviipaleita. Ja lampun vien huomenna takaisin näytille. Minusta siitä puuttui jotain. Voi olla, ettei puuttunutkaan. En aina ole hirveän hyvä noissa kasaamisjutuissa vaikka tykkääkin palapeleistä.

Mûmak oli taas täyden työpäivän yksin. Pissoja oli useampia, mutta kakat on ulkona. Näin ulkona tämän asunnon entistä asukkia, jolla on vähän vanhempi pentu. Sanoi olleensa päivällä koiran kanssa kolme tuntia ulkona. Koko aikana koira ei tehnyt mitään, mutta heti, kun sisälle pääsivät hirveällä kiirellä pissat ja valtavat kakat. Onneksi tuo Mûmak on ymmärtänyt asiat oikein päin.

Tänään tavattiin taas pari uutta koiraa ja toisen aikana oli kamerakin mukana. Melkoinen riskinottaja tuo Mûmak on koirien kanssa. Mutta eihän sillä toistaiseksi olekaan kuin mukavia tuttavuuksia osunut kohdalle. Niin nytkin.

Tällainen vähän vanhempi narttu, jolla on ollut pentuja vaikkakin hiukan onnettomissa olosuhteissa. Hirveästi tykkäsi Mûmakista ja olisi leikkinyt, mutta omistaja vähän hillitsi, kun tuo koko ero oli kuitenkin melkoinen. Tuolla massalla ja noilla voimilla helposti tulee lytänneeksi tuollaisen pienemmän.

Hyvin viihtyivät keskenään. Varmaan nähdään myöhemminkin. Minulle tämä oli tuttu jo edellisen koiran ajoilta, joten epäilemättä lenkit useinkin sattuu samaan aikaan. Yllättävän paljon niitä tuttuja onkin sitten, kun on vakiolenkit ja -ajat. Täällä kyllä jokainen koira sosiaalistuu, ellei omistaja jostain syystä estä sitä.

Meillä täällä sisällä on nyt tosi lämmintä ja unettavaa. Mûmak nukkuukin tuossa jalkojen juuressa. Ikkunasta  näkyy hienoja värejä taivaalla, punertavaa ja sinertävää. Tyyni, lämmin ilta. Nukkumaan pitäisi mennä kohta, mutta millään en malttaisi. Huomenna kuitenkin on taas työpäivä, joten pikku hiljaa.

Ai niin. Niistä porkkanoista Mûmak oli sitä mieltä, että onpa omituisia, mutta syödään nyt kun kerran annetaan.