Mûmak herätti aamulla väittäen, että hänen on kuitenkin päästävä ulos vaikka minulla olisi loma. Tietenkin!  Mutta miksi jo seitsemältä?  No, olipahan kaunis auringonnousu, että ehkä siksi.

Vai olisiko vain ollut kiire kamuja etsimään.

Ainakin tuntui joka suuntaan riittävän mielenkiinnon kohteita.

Ja ainahan sieltä jotain purtavaakin irtoaa.

No, onneksi herätti, koska näin ehdin juoda aamukahvit ennen kuin Antti soitti, että Ikeaan. Piti ostaa minulle pari hyllyä ja pöytä. Pöytää ei ollut, mutta Bennot sain ja jopa kokosin. Hyvin sopivat suunnitellulle paikalle.

Mûmak sai Ikeasta oman pehmopallon ja oli innostunut kuin lapsi konsaan uudesta lelusta.

Päivälenkki tehtiin kirkkaassa auringonpaisteessa.

Hiihtäjien kiusaksi oli taas pakko hyödyntää näitä kävelyteitäkin välillä.

Parvekkeeltakin vähän käytiin maailmaa tutkailemassa.

Ja aurinkoakin ehdittiin ihailla ennen kuin Enni ja Antti saapuivat.

Olkkarin kaappien viimeinen silaus oli tarkoitus tehdä.

Enni ja Mûmak vähän leikkivätkin.

Ja Mûmak silppusi pakkauspapereita ja -pahveja ikäänkuin ei muutenkin olisi ollut melkoista sotkua.

Kaikkien omituisinta oli se, että Antin sahatessa hirveällä metelillä, Mûmak ei edes viitsinyt herätä. Koira, joka säikkyy jokaista rapsahdustakin, veteli vain tyytyväisenä sikeitä. Ainoa järkevä ajatus lienee, että Mûmakilla on äärimmäisen vilkas mielikuvitus, joka saa uudet ja oudot äänet ja liikkeet vaikuttamaan pelottavilta. Mikään ääniherkkä se ei ainakaan ole.

Antti jaksoi vielä urakan päätteeksi leikkiä. Minä olin ihan poikki vaikken mitään tehnytkään. Huominen työpäivä rupesi tietenkin stressaamaan. (...voikohan sitä blogissa sanoa jotain työpaikastaan??? naamakirjassa, jos jotain vihjaisee, se on loparit heti...) No, mutta kohtahan se huominen on.