Koko yön tuuli ja myrskysi niin, että Mûmak välillä heräsi ja kipsutteli ympäriinsä tarkastamassa, mitä tämä meteli oikein on. Minä nukuin tyytyväisenä. Tykkään myrskyistä. Jawan kanssa oleminen on kyllä tehnyt Mûmakillekin hyvää. Ei enää niin holtittomasti säpsähtele jokaista ääntä. Onneksi tätä vertaishoitoa on luvassa tuossa kevätpuolellakin. Muutenkin meidän kolmen yhteiselo on loksahtanut hyvin raiteilleen. Jawa on tottunut minun rutiineihin, eikä enää odota samoja asioita kuin kotonaan. Molemmille koirille on seuraa toisistaan, kun molemmat tykkäävät leikkiä ja peuhata. Karvanmäärä on tietenkin melkoinen, kun kaksi koiraa pöllyttelee toisiaan, mutta en ota moisesta murheita. Viikonloppuisin imuroin enimpiä ja sitten, kun Jawan kolmiviikkoinen on ohi, teen perusteellisemman siivouksen.

Töiden jälkeen kävin vesijuoksemassa, käytin koiria ja odottelin rakennusporukkaa. Nukkekoti sai tänään sivuseinät ja yhden välikaton.

1288897378_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Seinien kohotessa Enni viihdytti koiria.

1288898948_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Mûmak luuli, että ulos mennään, kun on valjaat esillä. Enni taas lähinnä mummoa talutteli.

Kun tämä ulosmenovimma levisi laajemmalle, annoin koirille siankorvat. Jawa tempaisi omansa alta aikayksikön ja meinasi viedä myös Mûmakilta korvan... ainakin sen sian, jos ei myös Mûmakin.

1288898867_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Mûmak turvautui Enniin, joka kielsikin Jawaa topakasti ja komensi tarkkailemaan, ettei taivas putoa päähän, jos on tottelematon.

1288901758_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Jawa vain kieltään lipoi Mûmakin perään.

1288899487_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Mûmak pysytteli tiiviisti Ennin lähellä pitäen samalla silmällä Jawaa. Enni kutsui apujoukkoja, joten riensin paikalle. Oli Ennin ruoka-aika eli vähän tankattiin, jotta jaksetaan.

1288900764_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Jawa jättikin Mûmakin rauhaan ja keskittyi metsästämään Enniltä mahdollisesti tippuvia murusia. Sinä aikana Mûmak etsi sopivaa paikkaa

1288898786_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

ja asettui lopulta vain reilusti keskelle lattiaa syömään.

1288897434_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Kesti kuitenkin aikansa ennenkuin uskalsi asettua ihan pitkälleen jyrsimään.

1288898232_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Mutta kun näytti siltä, että Jawa pysyy kauempana, iski kunnolla hampaat korvaan.

1288897486_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Jawa seurasi tiukkana, että jospa jotenkin kuitenkin saisi tuon itsellensä.

1288899395_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Kun korvat oli syöty, Enni vielä vähän neuvoi koiria, miten pitää käyttäytyä ja istahti sitten tyytyväisenä hetkeksi huoahtamaan.

1288901996_img-d41d8cd98f00b204e9800998e 

Pitkä päivä takana ja vielä ukin kanssa saunaan.