Onneksi joka päivä on viattomien koirien päivä. Minä olin ihan kiltisti koko päivän. Sitä kosketusnäyttöä vähän nuuskuttelin, mutta ei se toiminut mitenkään. Ja illalla sitten hilattiin koko hökötin vähän ylemmäs. Ehkä minä siihen silti vielä yllän. Katsotaan, miten asiat kehittyvät ajan mittaan.

Meitä oli ihan kiitettävä joukko kokoamassa hyllyä. Olin minä tietenkin ja sitten Enni ja Ennin joululahjaksi saama Minikoira ja sitten Ennin entinen Mini, joka on useinkin täällä käynyt. Sen uuden Minikoiran olen nähnyt vain kerran, jouluaattona. Sitä olisi tosi kiva pureskella ja kannella, mutta eihän sitä tietenkään saanut kuin kaukaa katsoa.

Ai niin, olihan siinä kokoamistyössä mukana myös Ennin isä. Sekin teki jotain. "Pomo" sen sijaan lähinnä sähläsi ja komensi.

Ennin kanssa meillä tuo yhteisyö sujuu erinomaisesti. Me ollaan tiimipelaajia.

Siellä se nyt on taustalla, se uusi hylly. Olikohan kaiken tämän hässäkän arvoinen, kysyn vain. Melkoinen sotku siitä ainakin jäi. Ja jää pitemmäksikin aikaa, sen verran paljon purettiin hyvää säilytystilaa pois.

Pomo oli päivällä saanut nimettömältä lähettäjältä joululahjapaketin. Sanoi, olevansa ihan varma keneltä se on, mutta ei jaksa nyt ottaa kantaa. Siis, taas tuo "ei jaksa".  Loppumaton valitus jaksamisesta.  Käski kuitenkin välittää kiitokset. Hyvä on kuulemma. Ja kiitokset minunkin puolestani. Selvästi lahjan antaja tuntee "pomon". On rauhoittavaa ja rentouttavaa ja lievittävää ja kaikkea sellaista, mitä "pomo" kipeästi kaipaa. Joten kiitos "pomon" puolesta. Jos se vaikka rupeaisi joskus jaksamaan.