Elämä on aika yllätyksetöntä. Lunta sataa. Tosin pakkasta ei kovin ole, että onhan se vaihtelua. Ja välillä tiet on aurattu, välillä ei. Mutta kyllä me Mûmakin kanssa edelleen jaksamme nauttia lumesta. Mûmak minuakin enemmän.

1265046045_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Tänään Mûmak oli nauttinut myös kirjallisuutta. Kwai-joen silta alkaa olla kokonaan revitty. Laitoin sen takaisin hyllyyn kuitenkin lähinnä sen takia, että jos Mûmak nyt tyytyisi maistelemaan vain sen juonta ja jättäisi muut kirjat rauhaan. Pitkästyyhän sitä kuka hyvänsä päivän mittaan, jos ei edes lukea saa. Minä en jaksa enää sen enempää ottaa kantaa. Selitin kyllä, että lukeminen ei ole koiralle hyvä harrastus, mutta eipä tuo näyttänyt mitään vaikutusta tekevän. Olkoon. Saahan noita uusia kirjoja divarista. Tai siis sieltä saa käytettyjä.

Minä en ole mitään merkittävää saanut tänään aikaan, en töissä en kotona. Kuntosalilla kävin itseäni rääkkäämässä, mutta sekin on vain Jatan ansiota. Ellei meillä olisi sovittu aika, tuskin saisin itseäni liikkeelle. Mutta hyvä näin. Taidan viettää loppuillan lueskellen. Mûmak haluaa kuitenkin kiivetä syliin, joten mistään käsitöistä ei tule mitään. Ja lopuksi vielä yksi lumikuva.

1265046126_img-d41d8cd98f00b204e9800998e